Osaaminen vain hävittää työpaikkoja
JULKAISTU: HS / Debatti 24. 9. 2006, s. D 7
Huippuosaamisesta, tuotekehittelystä ja yrittäjyydestä on leivottu suomalaista ratkaisua työttömyyteen. Ehdotetut lääkkeet eivät tepsi, kirjoittaa Ari Ojapelto.
Osaaminen on nostettu viime vuosina Suomen uudeksi pelastusopiksi, jonka uskotaan ratkaisevan paitsi suomalaisten yritysten myös kansantalouden ongelmat. Osaamisesta on löydetty myös ratkaisu työttömyyteen.
Kun takavuosina etsittiin neuvoja työttömyyden vähentämiseksi, lääkkeiksi määrättiin muista maita kovempaa tuotannon kasvua, matalia korkoja, julkisten menojen vähentämistä, veronalennuksia, yksityisen palvelutuotannon kasvattamista ja kilpailukyvyn parantamista.
Niitä kaikkia on kokeiltu ja samalla purettu hyvinvointivaltiota. Kaikkien Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on silti pienempi kuin vuonna 1990, vaikka bruttokansantuote ja teollisuustuotanto ovat kaksinkertaistuneet ja vienti kolminkertaistunut.
Kuluvan vuosituhannen tuoreimmat yritykset poistaa massatyöttömyys Suomesta tehtiin Olli Rehnin ja Anne Brunilan sekä Harri Skogin asiantuntijatyöryhmien johdolla. Niiden lääkekaapin uusia rohtoja olivat juuri tietoyhteiskunta, osaamisyhteiskunta, verkostotalous, tuotekehittely, uudet innovaatiot, yrittäjyys ja yksityistäminen.
Samaan kuoroon ovat liittyneet myös Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia. Niiden johtajat – Esko Aho, Veli-Pekka Saarnivaara ja Raimo Väyrynen – eivät kuitenkaan ole määritelleet, kuinka paljon tällaisia osaamisyhteiskunnan edellyttämiä erityisosaajia ylipäänsä Suomen kokonaistyövoimasta voi olla.
Kun osaamista, uusia innovaatioita ja tuotekehittelyä markkinoidaan nyt työttömyyden pelastajiksi, markkinamiehet jättävät mielellään vastaamatta seuraaviin kysymyksiin:
1. Jotta yrittäjyydelle ja uusille investoinneille olisi markkinoita, tarvitaan ostovoimaa. Mutta miten täystyöllisyys voidaan saavuttaa, kun tuottavuus kasvaa markkinoiden ostovoimaa nopeammin?
Suomessa palkansaajien ja kotitalouksien reaalinen ostovoima kasvoi 1990-luvulla keskimäärin vain puoli prosenttia mutta teollisuustuotanto lähes 60 prosenttia. Uudet palvelualan työpaikat tarjoavat epätyypillisiä työsuhteita ja matalapalkkatöitä, joilla työntekijä ei enää elä.
Uusien Kiinassa syntyneiden teollisuustyöpaikkojen ostovoima on murto-osa teollisuusmaissa menetettyjen työpaikkojen ostovoimasta.
Tavaroiden ja palveluiden myynnin määräindeksi oli vuonna 2000 samalla tasolla kuin kymmenen vuotta aikaisemmin, vaikka markkinointiin, mainontaan ja myynninedistämiseen käytettiin lähes 100 miljardia markkaa.
2. Keskittyminen korkeaa osaamista vaativiin tuotteisiin ja tutkimukseen toki kasvattaa kilpailukykyä, mutta kuinka suureksi kokonaistyövoimasta se voi kasvaa pysähtyneillä markkinoilla ja miten se vaikuttaa muun työvoiman tarpeeseen?
Esko Aho haluaa lisää rahaa tutkimukseen, vaikka meillä investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen kaksinkertaistuivat vuodesta 1995 vuoteen 2003. Tilastokeskuksen mukaan niihin sijoitettiin 2003 jo 3,5 miljardia euroa, osapuilleen yhtä paljon kuin rakennuksiin ja koneisiin.
Silti todellinen työttömyys on yhä 16 prosenttia. Edes Suomen huippuinnovatiivisuus ei luo työpaikkoja.
3. Onko uskottavaa, että teknologian työllisyysvaikutukset rajoittuvat vain tavara- eivätkä myös palvelutuotantoon? Teknologian tutkimus ja innovaatiot tähtäävät ensisijaisesti tuottavuuden nousuun ja ihmistyövoiman minimoimiseen.
Tietoenatorin entinen toimitusjohtaja Matti Lehti on ennustanut, että digitalisointi etenee kaikille toimialoille ja vähentää tietointensiivisten palvelutehtävien automatisoinnin avulla palvelusektorilta jopa 160.000 työpaikkaa.
Määrä on sama kuin 2010-luvulla eläkkeelle siirtymisestä johtuva työvoiman vähentyminen. Silti Eteläranta on huolissaan ”tulevasta työvoimapulasta”.
Lehti tietää mistä puhuu. Tietoenator tekee juuri sellaisia ihmistyötä korvaavia ohjelmistoja ja itsepalvelujärjestelmiä, jotka hävittävät työpaikkoja.
4. Jos sekä tuotannossa että palveluissa teknologian käyttöönotto vähentää työvoimaa, mihin ja kuinka paljon syntyy uusia työpaikkoja?
Sitra markkinoi yksityistämisen ja yrittäjyyden tuovan pelastuksen ongelmaan. Vaikka eiväthän työpaikat lisäänny, jos saman työn tekee yhteiskunnan palveluorganisaation sijasta yksityinen.
Yksityisten palvelualojen yritykset Suomessa ovat pieniä. Esimerkiksi vuonna 2003 kiinteistöalan palveluyrityksiä oli 10.719, henkilökuntaa niissä vain 23.088.
Tällaisen kasvualan yritysten keskikoko on hieman yli kaksi palkansaajaa.
Yksi niiden merkittävimmistä kilpailijoista on monikansallinen siivous- ja kiinteistöpalveluja tarjoava ISS. Sen palveluksessa oli Suomessa vuonna 2003 yli 6.700 henkeä, nyttemmin jo kaksin verroin enemmän. Konserni toimii 44 maassa, ja kaikkiaan henkilöstöä on yli 290. 000.
Siinä on ääriesimerkkiin pelkistettynä uusien suomalaisyrittäjien kilpailutilanne.
5. Suomen toki tulee olla työpaikoista taisteltaessa itsekäs, mutta voivatko verorahoilla elävät tieteelliset tutkimuslaitokset rakentaa selviytymisstrategiansa ajatukseen, että suomalaiset ovat Jumalan valitsema herrakansa, joka onnistuu vastaamaan lähes yksinään koko maailman suunnittelusta ja tuotekehityksestä?
Todellisuus on karumpi: suomalaiset ”innovaattorit” eivät etenekään maailman huipulle, vaan myös tuotekehitys on kiihtyvällä vauhdilla siirtymässä halvempiin maihin. Nokiankaan tiedotusosasto ei enää halua kertoa, kuinka suuri osa sen tutkimus- ja tuotekehittelystä tehdään jo matalapalkkamaissa.
6. Eikö täystyöllisyys ole teollisuusmaissakin utopiaa, koska teknologian avulla tuotanto voidaan joko automatisoida tai siirtää matalapalkkamaihin?
Business Week -lehti on koonnut lukuisia esimerkkejä ”kiinahinnoittelusta”, johon amerikkalaiset yritykset eivät millään pysty vastaamaan. Se koskee perinteisen vesikelkkatuotannon lisäksi nyt myös huipputekniikkaa. Kiinassa valmistetaan mikropiirejä 40 prosenttia, reitittimiä ja muuta verkon rautatavaraa 25 prosenttia halvemmalla kuin USA:ssa.
Ero vain kasvaa, kun yhä isompi osa insinööreistä on Kiinassa. Kiinalaisista korkeakouluista valmistuu vuosittain yli 300.000 uutta halpaa insinööriä. Heistäkin 20–30 prosenttia jää ylituotannon takia työttömiksi.
Firmoille ja Kiinalle tämä kaikki on hyväksi. Yritysten tuotantokustannukset alentuvat, tuottavuus parantuu ja kiinalaisille tulee lisää työtä.
Vaikka Suomea pidetään yhtenä tietotekniikan edelläkävijämaana ja meillä on noin 80.000 it-osaajaa, heistä vain runsaan 20.000:n taidoille voisi olla maailmanlaajuista kysyntää. Suurin osa it-alan työntekijöistä on rivikoodaajia ja tietoliikenteen ylläpitäjiä. Vain pieni osa kehittelee todellisuudessa uusia innovaatioita.
Tuotekehittelytehtäviin soveltuvia korkeasti koulutettuja superammattilaisia Suomessa on noin 70.000, joten nämä kaksi huippuosaajaryhmää yhdessä muodostavat vasta murto-osan meidän 2,5 miljoonan hengen kokonaistyövoimastamme.
Jotenkin epäilyttää näiden osaamiskeskusvisionäärien suhteellisuustaju.
Ari Ojapelto
Kirjoittaja on kirjailija ja yhteiskuntakeskustelija. Syyskuussa ilmestyy hänen uusi kirjansa Ahneuden aika.
Huippuosaamisesta, tuotekehittelystä ja yrittäjyydestä on leivottu suomalaista ratkaisua työttömyyteen. Ehdotetut lääkkeet eivät tepsi, kirjoittaa Ari Ojapelto.
Osaaminen on nostettu viime vuosina Suomen uudeksi pelastusopiksi, jonka uskotaan ratkaisevan paitsi suomalaisten yritysten myös kansantalouden ongelmat. Osaamisesta on löydetty myös ratkaisu työttömyyteen.
Kun takavuosina etsittiin neuvoja työttömyyden vähentämiseksi, lääkkeiksi määrättiin muista maita kovempaa tuotannon kasvua, matalia korkoja, julkisten menojen vähentämistä, veronalennuksia, yksityisen palvelutuotannon kasvattamista ja kilpailukyvyn parantamista.
Niitä kaikkia on kokeiltu ja samalla purettu hyvinvointivaltiota. Kaikkien Suomessa tehtyjen työtuntien määrä on silti pienempi kuin vuonna 1990, vaikka bruttokansantuote ja teollisuustuotanto ovat kaksinkertaistuneet ja vienti kolminkertaistunut.
Kuluvan vuosituhannen tuoreimmat yritykset poistaa massatyöttömyys Suomesta tehtiin Olli Rehnin ja Anne Brunilan sekä Harri Skogin asiantuntijatyöryhmien johdolla. Niiden lääkekaapin uusia rohtoja olivat juuri tietoyhteiskunta, osaamisyhteiskunta, verkostotalous, tuotekehittely, uudet innovaatiot, yrittäjyys ja yksityistäminen.
Samaan kuoroon ovat liittyneet myös Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia. Niiden johtajat – Esko Aho, Veli-Pekka Saarnivaara ja Raimo Väyrynen – eivät kuitenkaan ole määritelleet, kuinka paljon tällaisia osaamisyhteiskunnan edellyttämiä erityisosaajia ylipäänsä Suomen kokonaistyövoimasta voi olla.
Kun osaamista, uusia innovaatioita ja tuotekehittelyä markkinoidaan nyt työttömyyden pelastajiksi, markkinamiehet jättävät mielellään vastaamatta seuraaviin kysymyksiin:
1. Jotta yrittäjyydelle ja uusille investoinneille olisi markkinoita, tarvitaan ostovoimaa. Mutta miten täystyöllisyys voidaan saavuttaa, kun tuottavuus kasvaa markkinoiden ostovoimaa nopeammin?
Suomessa palkansaajien ja kotitalouksien reaalinen ostovoima kasvoi 1990-luvulla keskimäärin vain puoli prosenttia mutta teollisuustuotanto lähes 60 prosenttia. Uudet palvelualan työpaikat tarjoavat epätyypillisiä työsuhteita ja matalapalkkatöitä, joilla työntekijä ei enää elä.
Uusien Kiinassa syntyneiden teollisuustyöpaikkojen ostovoima on murto-osa teollisuusmaissa menetettyjen työpaikkojen ostovoimasta.
Tavaroiden ja palveluiden myynnin määräindeksi oli vuonna 2000 samalla tasolla kuin kymmenen vuotta aikaisemmin, vaikka markkinointiin, mainontaan ja myynninedistämiseen käytettiin lähes 100 miljardia markkaa.
2. Keskittyminen korkeaa osaamista vaativiin tuotteisiin ja tutkimukseen toki kasvattaa kilpailukykyä, mutta kuinka suureksi kokonaistyövoimasta se voi kasvaa pysähtyneillä markkinoilla ja miten se vaikuttaa muun työvoiman tarpeeseen?
Esko Aho haluaa lisää rahaa tutkimukseen, vaikka meillä investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen kaksinkertaistuivat vuodesta 1995 vuoteen 2003. Tilastokeskuksen mukaan niihin sijoitettiin 2003 jo 3,5 miljardia euroa, osapuilleen yhtä paljon kuin rakennuksiin ja koneisiin.
Silti todellinen työttömyys on yhä 16 prosenttia. Edes Suomen huippuinnovatiivisuus ei luo työpaikkoja.
3. Onko uskottavaa, että teknologian työllisyysvaikutukset rajoittuvat vain tavara- eivätkä myös palvelutuotantoon? Teknologian tutkimus ja innovaatiot tähtäävät ensisijaisesti tuottavuuden nousuun ja ihmistyövoiman minimoimiseen.
Tietoenatorin entinen toimitusjohtaja Matti Lehti on ennustanut, että digitalisointi etenee kaikille toimialoille ja vähentää tietointensiivisten palvelutehtävien automatisoinnin avulla palvelusektorilta jopa 160.000 työpaikkaa.
Määrä on sama kuin 2010-luvulla eläkkeelle siirtymisestä johtuva työvoiman vähentyminen. Silti Eteläranta on huolissaan ”tulevasta työvoimapulasta”.
Lehti tietää mistä puhuu. Tietoenator tekee juuri sellaisia ihmistyötä korvaavia ohjelmistoja ja itsepalvelujärjestelmiä, jotka hävittävät työpaikkoja.
4. Jos sekä tuotannossa että palveluissa teknologian käyttöönotto vähentää työvoimaa, mihin ja kuinka paljon syntyy uusia työpaikkoja?
Sitra markkinoi yksityistämisen ja yrittäjyyden tuovan pelastuksen ongelmaan. Vaikka eiväthän työpaikat lisäänny, jos saman työn tekee yhteiskunnan palveluorganisaation sijasta yksityinen.
Yksityisten palvelualojen yritykset Suomessa ovat pieniä. Esimerkiksi vuonna 2003 kiinteistöalan palveluyrityksiä oli 10.719, henkilökuntaa niissä vain 23.088.
Tällaisen kasvualan yritysten keskikoko on hieman yli kaksi palkansaajaa.
Yksi niiden merkittävimmistä kilpailijoista on monikansallinen siivous- ja kiinteistöpalveluja tarjoava ISS. Sen palveluksessa oli Suomessa vuonna 2003 yli 6.700 henkeä, nyttemmin jo kaksin verroin enemmän. Konserni toimii 44 maassa, ja kaikkiaan henkilöstöä on yli 290. 000.
Siinä on ääriesimerkkiin pelkistettynä uusien suomalaisyrittäjien kilpailutilanne.
5. Suomen toki tulee olla työpaikoista taisteltaessa itsekäs, mutta voivatko verorahoilla elävät tieteelliset tutkimuslaitokset rakentaa selviytymisstrategiansa ajatukseen, että suomalaiset ovat Jumalan valitsema herrakansa, joka onnistuu vastaamaan lähes yksinään koko maailman suunnittelusta ja tuotekehityksestä?
Todellisuus on karumpi: suomalaiset ”innovaattorit” eivät etenekään maailman huipulle, vaan myös tuotekehitys on kiihtyvällä vauhdilla siirtymässä halvempiin maihin. Nokiankaan tiedotusosasto ei enää halua kertoa, kuinka suuri osa sen tutkimus- ja tuotekehittelystä tehdään jo matalapalkkamaissa.
6. Eikö täystyöllisyys ole teollisuusmaissakin utopiaa, koska teknologian avulla tuotanto voidaan joko automatisoida tai siirtää matalapalkkamaihin?
Business Week -lehti on koonnut lukuisia esimerkkejä ”kiinahinnoittelusta”, johon amerikkalaiset yritykset eivät millään pysty vastaamaan. Se koskee perinteisen vesikelkkatuotannon lisäksi nyt myös huipputekniikkaa. Kiinassa valmistetaan mikropiirejä 40 prosenttia, reitittimiä ja muuta verkon rautatavaraa 25 prosenttia halvemmalla kuin USA:ssa.
Ero vain kasvaa, kun yhä isompi osa insinööreistä on Kiinassa. Kiinalaisista korkeakouluista valmistuu vuosittain yli 300.000 uutta halpaa insinööriä. Heistäkin 20–30 prosenttia jää ylituotannon takia työttömiksi.
Firmoille ja Kiinalle tämä kaikki on hyväksi. Yritysten tuotantokustannukset alentuvat, tuottavuus parantuu ja kiinalaisille tulee lisää työtä.
Vaikka Suomea pidetään yhtenä tietotekniikan edelläkävijämaana ja meillä on noin 80.000 it-osaajaa, heistä vain runsaan 20.000:n taidoille voisi olla maailmanlaajuista kysyntää. Suurin osa it-alan työntekijöistä on rivikoodaajia ja tietoliikenteen ylläpitäjiä. Vain pieni osa kehittelee todellisuudessa uusia innovaatioita.
Tuotekehittelytehtäviin soveltuvia korkeasti koulutettuja superammattilaisia Suomessa on noin 70.000, joten nämä kaksi huippuosaajaryhmää yhdessä muodostavat vasta murto-osan meidän 2,5 miljoonan hengen kokonaistyövoimastamme.
Jotenkin epäilyttää näiden osaamiskeskusvisionäärien suhteellisuustaju.
Ari Ojapelto
Kirjoittaja on kirjailija ja yhteiskuntakeskustelija. Syyskuussa ilmestyy hänen uusi kirjansa Ahneuden aika.