Diili-ohjelma kertoo osaajien ylitarjonnasta
(Sarasvuo)
JULKAISTU: Pohjalainen 7.2. 2005, Karjalan Maa 3.2. 2005, Kansan Uutiset / KU / Viikkolehti 11.2. 2005, Yliopisto-lehti / Puheenvuoro Nro 5 / 2005.
Megaluokan liikemies Donald Trump aloitti MTV:ssä uuden “viimeinen pari uunista ulos” ohjelman nimeltä “Diili”. Siinä multimiljonääri etsi itselleen uutta työntekijää johonkin bisnesimperiuminsa yhtiöön, jossa voittajalle maksetaan pätkätyöläisenä huippuluokan johtajan 250 000 dollarin palkkaa vuoden ajan.
Diili-ohjelma propagoi meillekin amerikkalaisen rahassa mitattavan unelman. Ahneus ja kilpailutilanteessa juoniminen, liittoutuminen ja toisen selkään puukottaminen auttavat menestymään aivan kuten tosi-työelämässä.
Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo jatkoi ohjelmaa suomalaisella Diili-sarjalla. Ohjelma on kuin pidennetty Trainers Housen yritysesittely tai mainos-spotti. Konsepti on melkein samanlainen kuin esikuvansa, mutta siitä hieman inhimillistetty. Sarasvuo ei karju 15 kertaa “saat potkut”, vaan sanoo “vapautan sinut” ja taluttaa vapautetun huoneesta ulos.
Potkujen käyttämättä jättäminen onkin ymmärrettävää, koska vuositasolla yli miljoona suomalaista joutuu tosielämässä tämän tilanteen eteen. Joka 15 sekunti joku suomalainen saa potkut työpäivänsä aikana. Katsojille olisi irvokasta joutua viihdeohjelmassa kasvotusten tämän ikävän tosiasian kanssa.
Suomalaisen Diili-ohjelman osanottajien esittely oli mielenkiintoinen. Amerikkalaisesta versiosta poiketen, kilpailuun osallistujat olivat huomattavasti koulutetumpia ja jo työelämässä pidemmälle edenneitä.
Siksi ihmetyttääkin, miksi jo työelämässä olevat korkeasti koulutetut toimitusjohtajat, markkinointipäälliköt, viestintäjohtajat jne. ovat osallistuneet tällaiseen hömppäohjelmaan rahvaan viihdykkeeksi.
Tosin henkilöesittelyssä ei ilmennyt heidän työsuhteensa laatu. Ovatko heidän nykyiset työsuhteensa määrä- vai osa-aikaisia epätyypillisiä työsuhteita. Se voisi osittain selittää, että tavoiteltava Trainers Housen myyntitykin työpaikka tuntuisi niin houkuttelevalta, että altistuisi kaiken kansan arvosteltavaksi. Tulevan, uusia asiakkaita etsivän myyntitykin vuosipalkkaakaan ei ole julkistettu, mutta tuskin yltää 250 000 dollariin, kuten amerikkalaisessa versiossa.
Noin kovan luokan osanottajajoukko juoruaa siitä ikävästä ja vaietusta tosiasiasta, että korkeasti koulutetuille osaajillekaan ei ole nyky-Suomessa heidän koulutustaan vastaavaa työpaikkaa. Ylitarjonta on niin suurta, että eliittijoukkokin joutuu turvautumaan tällaisiin hömppämahdollisuuksiin.
Hyvin koulutettuja osaajia peräänkuulutetaan uusien työpaikkojen saamiseksi. Kaikki poliittiset päättäjät puolueisiin katsomatta propagoivat tieto- ja osaamisyhteiskunnan puolesta. Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia peräävät hyvin koulutettuja osaajia, jotta tutkimus- ja tuotekehittelyn avulla saadaan synnytetyksi uusia kaivattuja työpaikkoja työttömyyden lievittämiseksi.
Kaikki kuitenkin vaikenevat kollektiivisesti, että korkeaa osaamista vaativien palveluiden ja tutkimuksen osuus kaikista työpaikoista on häviävän pieni. Vaikka tutkijoiden osuus työvoimasta on OECD-maiden suurin, tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä työskentelee Suomessa teollisuus mukaan luettuna vain noin 70 000 ihmistä.
Valtio on panostanut rajusti korkeaan osaamiseen. Insinöörituotanto on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Valmistuville ei enää löydy koulutustaan vastaavaa työpaikkaa.
Vuosittain valmistuvien tohtorien määrä on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. Vuosittain valmistuu jo 1 400 tohtoria. Heistä työttöminä on noin 300. Taloustieteen tohtori Matti Virenin mukaan suuri osa tohtoreista tekee kuitenkin “roskatöitä” eli on ylikoulutettuja.
Sijoittautumispulmat näkyvät myös yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluissa, joilla on yhä enemmän tohtoriasiakkaita.
Tieteentekijöitten liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala pitää valmistuvien nykyisiä määriä liian isoina: “Ainakin pitäisi tehdä alakohtainen tarkastelu. Esimerkiksi biologiassa ja ympäristötieteissä väitellään nyt paljon eikä heille löydy järkeviä töitä. Teollisuuden puolellakaan ei ole pahemmin kysyntää”, totesi Rantala.
Meillä on sama ylikoulutusongelma, joka on jo todellisuutta myös USA:ssa. Yhdysvaltain työministeriö raportoi, että 20 prosenttia vuosina 1984-90 Yhdysvaltain yliopistoista valmistuneista opiskelijoista menee työpaikkaan, joka ei vastaa heidän koulutustaan. Ministeriö ennusti myös, että 30 prosenttia vuosina 1994-2005 yliopistoista valmistuneista opiskelijoista joutuu työttömäksi tai joutuu ottamaan työpaikan, joka ei vastaa koulutusta. Nykyisin USA:ssa on tavallista, että hotellin kantajana ja portsarina toimii korkeakoulututkinnon suorittanut ihminen.
Suomestakaan ei ole aina löytynyt koulutetulle väelle työpaikkoja. 90-luvulla hyvin koulutettuja palvelualan sairaanhoitajia ja lääkäreitä meni tuhatmäärin töihin Norjaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Melkoista kansantaloudellista tuhlausta.
Työnhausta on tullut Suomessakin järjetön Diili -kilpailu, jossa vain yksi voi voittaa ja 15 on jo etukäteen tuomittu häviämään.
Tällaiset Diili-, Survivor- Viimeinen lenkki-, Idols kilpailut opettavat meidät kritiikittä hyväksymään nykyisen epätoivoisen työnhaku-kilpailun ja tekevät siitä samalla arveluttavaa viihdettä. Kilpailijat juoksevat “hullunpyörässä” katsojien viihdykkeeksi. Se muistuttaa muinaisen Rooman gladiaattorikilpailuja, joilla kansa pidettiin rauhallisena.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: Pohjalainen 7.2. 2005, Karjalan Maa 3.2. 2005, Kansan Uutiset / KU / Viikkolehti 11.2. 2005, Yliopisto-lehti / Puheenvuoro Nro 5 / 2005.
Megaluokan liikemies Donald Trump aloitti MTV:ssä uuden “viimeinen pari uunista ulos” ohjelman nimeltä “Diili”. Siinä multimiljonääri etsi itselleen uutta työntekijää johonkin bisnesimperiuminsa yhtiöön, jossa voittajalle maksetaan pätkätyöläisenä huippuluokan johtajan 250 000 dollarin palkkaa vuoden ajan.
Diili-ohjelma propagoi meillekin amerikkalaisen rahassa mitattavan unelman. Ahneus ja kilpailutilanteessa juoniminen, liittoutuminen ja toisen selkään puukottaminen auttavat menestymään aivan kuten tosi-työelämässä.
Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo jatkoi ohjelmaa suomalaisella Diili-sarjalla. Ohjelma on kuin pidennetty Trainers Housen yritysesittely tai mainos-spotti. Konsepti on melkein samanlainen kuin esikuvansa, mutta siitä hieman inhimillistetty. Sarasvuo ei karju 15 kertaa “saat potkut”, vaan sanoo “vapautan sinut” ja taluttaa vapautetun huoneesta ulos.
Potkujen käyttämättä jättäminen onkin ymmärrettävää, koska vuositasolla yli miljoona suomalaista joutuu tosielämässä tämän tilanteen eteen. Joka 15 sekunti joku suomalainen saa potkut työpäivänsä aikana. Katsojille olisi irvokasta joutua viihdeohjelmassa kasvotusten tämän ikävän tosiasian kanssa.
Suomalaisen Diili-ohjelman osanottajien esittely oli mielenkiintoinen. Amerikkalaisesta versiosta poiketen, kilpailuun osallistujat olivat huomattavasti koulutetumpia ja jo työelämässä pidemmälle edenneitä.
Siksi ihmetyttääkin, miksi jo työelämässä olevat korkeasti koulutetut toimitusjohtajat, markkinointipäälliköt, viestintäjohtajat jne. ovat osallistuneet tällaiseen hömppäohjelmaan rahvaan viihdykkeeksi.
Tosin henkilöesittelyssä ei ilmennyt heidän työsuhteensa laatu. Ovatko heidän nykyiset työsuhteensa määrä- vai osa-aikaisia epätyypillisiä työsuhteita. Se voisi osittain selittää, että tavoiteltava Trainers Housen myyntitykin työpaikka tuntuisi niin houkuttelevalta, että altistuisi kaiken kansan arvosteltavaksi. Tulevan, uusia asiakkaita etsivän myyntitykin vuosipalkkaakaan ei ole julkistettu, mutta tuskin yltää 250 000 dollariin, kuten amerikkalaisessa versiossa.
Noin kovan luokan osanottajajoukko juoruaa siitä ikävästä ja vaietusta tosiasiasta, että korkeasti koulutetuille osaajillekaan ei ole nyky-Suomessa heidän koulutustaan vastaavaa työpaikkaa. Ylitarjonta on niin suurta, että eliittijoukkokin joutuu turvautumaan tällaisiin hömppämahdollisuuksiin.
Hyvin koulutettuja osaajia peräänkuulutetaan uusien työpaikkojen saamiseksi. Kaikki poliittiset päättäjät puolueisiin katsomatta propagoivat tieto- ja osaamisyhteiskunnan puolesta. Sitra, Tekes ja Suomen Akatemia peräävät hyvin koulutettuja osaajia, jotta tutkimus- ja tuotekehittelyn avulla saadaan synnytetyksi uusia kaivattuja työpaikkoja työttömyyden lievittämiseksi.
Kaikki kuitenkin vaikenevat kollektiivisesti, että korkeaa osaamista vaativien palveluiden ja tutkimuksen osuus kaikista työpaikoista on häviävän pieni. Vaikka tutkijoiden osuus työvoimasta on OECD-maiden suurin, tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä työskentelee Suomessa teollisuus mukaan luettuna vain noin 70 000 ihmistä.
Valtio on panostanut rajusti korkeaan osaamiseen. Insinöörituotanto on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Valmistuville ei enää löydy koulutustaan vastaavaa työpaikkaa.
Vuosittain valmistuvien tohtorien määrä on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. Vuosittain valmistuu jo 1 400 tohtoria. Heistä työttöminä on noin 300. Taloustieteen tohtori Matti Virenin mukaan suuri osa tohtoreista tekee kuitenkin “roskatöitä” eli on ylikoulutettuja.
Sijoittautumispulmat näkyvät myös yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluissa, joilla on yhä enemmän tohtoriasiakkaita.
Tieteentekijöitten liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala pitää valmistuvien nykyisiä määriä liian isoina: “Ainakin pitäisi tehdä alakohtainen tarkastelu. Esimerkiksi biologiassa ja ympäristötieteissä väitellään nyt paljon eikä heille löydy järkeviä töitä. Teollisuuden puolellakaan ei ole pahemmin kysyntää”, totesi Rantala.
Meillä on sama ylikoulutusongelma, joka on jo todellisuutta myös USA:ssa. Yhdysvaltain työministeriö raportoi, että 20 prosenttia vuosina 1984-90 Yhdysvaltain yliopistoista valmistuneista opiskelijoista menee työpaikkaan, joka ei vastaa heidän koulutustaan. Ministeriö ennusti myös, että 30 prosenttia vuosina 1994-2005 yliopistoista valmistuneista opiskelijoista joutuu työttömäksi tai joutuu ottamaan työpaikan, joka ei vastaa koulutusta. Nykyisin USA:ssa on tavallista, että hotellin kantajana ja portsarina toimii korkeakoulututkinnon suorittanut ihminen.
Suomestakaan ei ole aina löytynyt koulutetulle väelle työpaikkoja. 90-luvulla hyvin koulutettuja palvelualan sairaanhoitajia ja lääkäreitä meni tuhatmäärin töihin Norjaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Melkoista kansantaloudellista tuhlausta.
Työnhausta on tullut Suomessakin järjetön Diili -kilpailu, jossa vain yksi voi voittaa ja 15 on jo etukäteen tuomittu häviämään.
Tällaiset Diili-, Survivor- Viimeinen lenkki-, Idols kilpailut opettavat meidät kritiikittä hyväksymään nykyisen epätoivoisen työnhaku-kilpailun ja tekevät siitä samalla arveluttavaa viihdettä. Kilpailijat juoksevat “hullunpyörässä” katsojien viihdykkeeksi. Se muistuttaa muinaisen Rooman gladiaattorikilpailuja, joilla kansa pidettiin rauhallisena.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi