Enää puolella kansalaisista on normaali työsuhde
(Jukka Pekkarinen)
JULKAISTU: SAK Tiedottaa, Nro 3, 2000, Lääkärilehti Nro 10 / 2000, Kansan Uutiset 18.4. 2000, Yliopisto-lehti Nro 8 / 2000, Ilta-Sanomat 16. 6. 2000.
Professori Jukka Pekkarisen johdolla ilmestyi vuosi sitten usean kirjoittajan kokoomakirja “Takaisin täystyöllisyyteen ”. Kirjan nimi jo kertoo taloustieteilijöiden lujan uskon, että kaikille löytyy myös tulevaisuudessa markkinaehtoisia työpaikkoja. Varsinkin kun “virallisista” tilastoista on voinut todeta lievän positiivisen kehityksen työllisyyden suhteen. Nykyistä talouspolitiikkaa, jota demarit ovat johtaneet, Pekkarinen sitten hehkuttaakin niin kuin kirja olisi Lipposen tilaustyö:
“Työllisyys on kohentunut tuotannon kasvuvauhtiin nähden odotetulla tavalla, ja viimeisen neljän vuoden aikana toteutunut työttömyyden kasvuvauhti hakee EU-maiden viimeaikaisesta taloushistoriasta vertaistaan”.
Asiasta voi olla kuitenkin toista mieltä. Jos työpaikat olisivat kasvaneet teollisuustuotannon kasvun suhteessa, kuten tapahtui vielä ennen teknologista vallankumousta 50-, 60- ja 70-luvulla meillä olisi nykyisellä kasvuvauhdilla armoton työvoimapula. Teollisuushan on ns. “lamasta” huolimatta, kasvanut 90-luvulla ennen näkemätöntä vauhtia ja kaksi kertaa nopeammin kuin EU-maiden keskiarvo.
Työpaikkojen kasvu on saatu aikaiseksi kahdella devalvaatiolla (yht. n. 40%) joilla parannettiin hintakilpailukykyä. Samalla ne merkitsivät kuitenkin kansalaisten kurjistamista, jolloin heidän ostovoimansa taantui lähes portugalilaiselle tasolle.
Pääasiassa työttömyystilastot ovat kuitenkin kaunistuneet melkoisilla tilastollisilla kikkailuilla.
Aiemmin aina 1990-luvulle saakka työlliset ja työttömät voitiin varsin luotettavasti kertoa henkilömääräisinä. Näin siksi, että 1990-luvulle asti työsopimuksissa ns. vakinaiset kokoaikaiset työsuhteet olivat vallitsevia ja epätyypilliset määrä- ja osa-aikaiset harvinaisia poikkeuksia.
Nyt kun epätyypillisistä on tullut maan tapa, ei työttömyyden kuvaaminen henkilöinä enää toimi. Se antaa vääristyneen kuvan, jota kaiken lisäksi tietoisesti EU:ssa vallitsevaa käytäntöä seuraten “yhdenmukaistetaan”. Vääristäminen perustellaan tilastojen kansainvälisellä vertailukelpoisuudella. Yhdellä ainoalla tilastoinnin yhdenmukaistamisella Suomesta puhdistui kortistosta tuolloin yli satatuhatta työtöntä.
Tilastojen vääristelyn sijasta voitaisiin tilastoja tehdä rehellisemmin. Niin että asioiden todellisuus ja kokoluokka ei katoaisi maton alle. Seuraavasta tarkastelumallista ei Pekkarisen kirjassa kerrota. Sen voi löytää tutkija Kai Kontturin kirjasesta: “Oy Suomi Ab ”.
Työministeriön mukaan vuonna 1997 yrittäjiä oli 239 000 ja vakinaisessa työsuhteessa 1 225 000 henkeä. “Epätyypillisistä” työntekijöistä sai 960 000 ihmistä työpaikan ja yli vuoden työttömänä oli 125 000 ihmistä, joten työttömyyskierteessä eli jatkuvassa työnhaussa oli lähes 1,1 miljoonaa työnetsijää. Heille riitti vuoden aikana tehdyistä “epätyypillisistä” työtunneista laskettuna töitä ainoastaan 4,8:ksi kuukaudeksi. Vuosiansioiksi tuli 33 000 markkaa. Sillä pitää rahoittaa myös se seitsemän kuukautta jolloin etsitään uutta työtä.
Suomennettuna se tarkoittaa, että nämä joustavat osa- ja määräaikaiset työntekijät eivät enää tule ansioillaan toimeen, vaikka Pekkarisen hehkuttamat työttömyystilastot ovat kaunistuneet. Suomessa yli 42 prosenttia työvoimasta oli vuonna 97 pysyvässä työttömyyskierteessä, ja potentiaalisia köyhäinluukun asiakkaita. Vuonna 98 tämä uusi päivätyöläisväki oli kasvanut jo 45 prosenttiin. Hirvittää ajatellakin, kuinka suuria heidän tulevat eläkkeet tulevat aikanaan olemaan.
Loistavasta bruttokansantuotteen kasvusta ja viennin kaksinkertaistumisesta huolimatta Suomessa n. 600 000 ihmistä saa toimeentulotukea (v.98). 400 000 ihmistä on luottokelvottomia ja 100 000 ihmistä käy ruokajonossa. Lähes 200 000 kansalaista käyttää psyykelääkkeitä. Lievästä työuupumuksesta kärsi melkein puolet työssäkäyvistä ja vakavasta työuupumuksesta 200 000 suomalaista. Tällaisia ilmiöitä ei ollut 60-, 70-, eikä 80-luvulla. Pekkarisen kirja ei tunnista teknologian ja työllisyyden vaikutusta toisiinsa eikä käsitettä “Jobless growth”, kasvua ilman uusia työpaikkoja.
Meillä työnantajajärjestön edustajat Johannes Koroman johdolla ovat vuosikausia vaatineet työelämän joustoja, vaikka meillä jo melkein puolet työntekijöistä pendelöi koko ajan pätkätyöstä toiseen.
Joustojen perään vannotaan vaikka juuri äskettäin julkaistiin Vatt:n erikoistutkija Roope Uusitalon tekemä tutkimus joka todistaa, että joustot eivät lisää työllisyyttä. Tutkimus todistaa, että jatkuvasti yleistyvä paikallinen sopiminen yrityksissä ei vaikuta työllisyyteen sitä eikä tätä. Ainakin Koroma on vuosikausia väittänyt aivan päinvastaista.
Toistakin kautta työttömyystilastoja on kaunisteltu. Niistä sentään kerrotaan Pekkarisenkin toimittamassa kirjassa. Virallinen työttömyys oli vuonna 1997 “vain” 367 000 henkeä. Kuitenkin tilastoja oli keinotekoisesti kaunisteltu siirtämällä työttömiä jollekin muulle yhteiskunnan elätettävien momentille, kuten 123 000 henkeä varhaiseläkkeelle, 122 000 henkeä tukityöhön ja työvoimakoulutukseen. Kun niihin lisätään piilotyöttömät (110 000) ja vajaatyölliset (98 000), niin työtä vailla olevien todellinen luku nousee 820 000 henkeen. Se on 2 - 3 kertaa suurempi luku kuin viralliset työttömyysluvut.
Samaan kaunisteluun on syyllistytty muissakin EU-maissa. Ovathan poliitikot työttömyyden syistä yhtä ymmärtämättömiä kuin valtaosa taloustieteilijöistä. Pitkäaikaistyöttömyys ollut jo pitkään EU-maissa 50 prosenttia, Suomessa vasta 30 prosenttia.
Kaikista näistä valtavista työelämässä tapahtuneista määrällisistä ja laadullisista muutoksista huolimatta taloustieteilijämme uskovat, että työpaikat tulevat kasvamaan kuten aina ennenkin, ja Suomi on matkalla täystyöllisyyteen. Tuntuu ihan siltä kuin suurin osa heistä ei olisi eläessään ollut kanssakäymisessä sosiologien, saati STAKESin tutkijoiden kanssa. He tuntuvat pelkästään käyneen Sarasvuon ja Saarisen positiivisen ajattelun täydennyskursseilla.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: SAK Tiedottaa, Nro 3, 2000, Lääkärilehti Nro 10 / 2000, Kansan Uutiset 18.4. 2000, Yliopisto-lehti Nro 8 / 2000, Ilta-Sanomat 16. 6. 2000.
Professori Jukka Pekkarisen johdolla ilmestyi vuosi sitten usean kirjoittajan kokoomakirja “Takaisin täystyöllisyyteen ”. Kirjan nimi jo kertoo taloustieteilijöiden lujan uskon, että kaikille löytyy myös tulevaisuudessa markkinaehtoisia työpaikkoja. Varsinkin kun “virallisista” tilastoista on voinut todeta lievän positiivisen kehityksen työllisyyden suhteen. Nykyistä talouspolitiikkaa, jota demarit ovat johtaneet, Pekkarinen sitten hehkuttaakin niin kuin kirja olisi Lipposen tilaustyö:
“Työllisyys on kohentunut tuotannon kasvuvauhtiin nähden odotetulla tavalla, ja viimeisen neljän vuoden aikana toteutunut työttömyyden kasvuvauhti hakee EU-maiden viimeaikaisesta taloushistoriasta vertaistaan”.
Asiasta voi olla kuitenkin toista mieltä. Jos työpaikat olisivat kasvaneet teollisuustuotannon kasvun suhteessa, kuten tapahtui vielä ennen teknologista vallankumousta 50-, 60- ja 70-luvulla meillä olisi nykyisellä kasvuvauhdilla armoton työvoimapula. Teollisuushan on ns. “lamasta” huolimatta, kasvanut 90-luvulla ennen näkemätöntä vauhtia ja kaksi kertaa nopeammin kuin EU-maiden keskiarvo.
Työpaikkojen kasvu on saatu aikaiseksi kahdella devalvaatiolla (yht. n. 40%) joilla parannettiin hintakilpailukykyä. Samalla ne merkitsivät kuitenkin kansalaisten kurjistamista, jolloin heidän ostovoimansa taantui lähes portugalilaiselle tasolle.
Pääasiassa työttömyystilastot ovat kuitenkin kaunistuneet melkoisilla tilastollisilla kikkailuilla.
Aiemmin aina 1990-luvulle saakka työlliset ja työttömät voitiin varsin luotettavasti kertoa henkilömääräisinä. Näin siksi, että 1990-luvulle asti työsopimuksissa ns. vakinaiset kokoaikaiset työsuhteet olivat vallitsevia ja epätyypilliset määrä- ja osa-aikaiset harvinaisia poikkeuksia.
Nyt kun epätyypillisistä on tullut maan tapa, ei työttömyyden kuvaaminen henkilöinä enää toimi. Se antaa vääristyneen kuvan, jota kaiken lisäksi tietoisesti EU:ssa vallitsevaa käytäntöä seuraten “yhdenmukaistetaan”. Vääristäminen perustellaan tilastojen kansainvälisellä vertailukelpoisuudella. Yhdellä ainoalla tilastoinnin yhdenmukaistamisella Suomesta puhdistui kortistosta tuolloin yli satatuhatta työtöntä.
Tilastojen vääristelyn sijasta voitaisiin tilastoja tehdä rehellisemmin. Niin että asioiden todellisuus ja kokoluokka ei katoaisi maton alle. Seuraavasta tarkastelumallista ei Pekkarisen kirjassa kerrota. Sen voi löytää tutkija Kai Kontturin kirjasesta: “Oy Suomi Ab ”.
Työministeriön mukaan vuonna 1997 yrittäjiä oli 239 000 ja vakinaisessa työsuhteessa 1 225 000 henkeä. “Epätyypillisistä” työntekijöistä sai 960 000 ihmistä työpaikan ja yli vuoden työttömänä oli 125 000 ihmistä, joten työttömyyskierteessä eli jatkuvassa työnhaussa oli lähes 1,1 miljoonaa työnetsijää. Heille riitti vuoden aikana tehdyistä “epätyypillisistä” työtunneista laskettuna töitä ainoastaan 4,8:ksi kuukaudeksi. Vuosiansioiksi tuli 33 000 markkaa. Sillä pitää rahoittaa myös se seitsemän kuukautta jolloin etsitään uutta työtä.
Suomennettuna se tarkoittaa, että nämä joustavat osa- ja määräaikaiset työntekijät eivät enää tule ansioillaan toimeen, vaikka Pekkarisen hehkuttamat työttömyystilastot ovat kaunistuneet. Suomessa yli 42 prosenttia työvoimasta oli vuonna 97 pysyvässä työttömyyskierteessä, ja potentiaalisia köyhäinluukun asiakkaita. Vuonna 98 tämä uusi päivätyöläisväki oli kasvanut jo 45 prosenttiin. Hirvittää ajatellakin, kuinka suuria heidän tulevat eläkkeet tulevat aikanaan olemaan.
Loistavasta bruttokansantuotteen kasvusta ja viennin kaksinkertaistumisesta huolimatta Suomessa n. 600 000 ihmistä saa toimeentulotukea (v.98). 400 000 ihmistä on luottokelvottomia ja 100 000 ihmistä käy ruokajonossa. Lähes 200 000 kansalaista käyttää psyykelääkkeitä. Lievästä työuupumuksesta kärsi melkein puolet työssäkäyvistä ja vakavasta työuupumuksesta 200 000 suomalaista. Tällaisia ilmiöitä ei ollut 60-, 70-, eikä 80-luvulla. Pekkarisen kirja ei tunnista teknologian ja työllisyyden vaikutusta toisiinsa eikä käsitettä “Jobless growth”, kasvua ilman uusia työpaikkoja.
Meillä työnantajajärjestön edustajat Johannes Koroman johdolla ovat vuosikausia vaatineet työelämän joustoja, vaikka meillä jo melkein puolet työntekijöistä pendelöi koko ajan pätkätyöstä toiseen.
Joustojen perään vannotaan vaikka juuri äskettäin julkaistiin Vatt:n erikoistutkija Roope Uusitalon tekemä tutkimus joka todistaa, että joustot eivät lisää työllisyyttä. Tutkimus todistaa, että jatkuvasti yleistyvä paikallinen sopiminen yrityksissä ei vaikuta työllisyyteen sitä eikä tätä. Ainakin Koroma on vuosikausia väittänyt aivan päinvastaista.
Toistakin kautta työttömyystilastoja on kaunisteltu. Niistä sentään kerrotaan Pekkarisenkin toimittamassa kirjassa. Virallinen työttömyys oli vuonna 1997 “vain” 367 000 henkeä. Kuitenkin tilastoja oli keinotekoisesti kaunisteltu siirtämällä työttömiä jollekin muulle yhteiskunnan elätettävien momentille, kuten 123 000 henkeä varhaiseläkkeelle, 122 000 henkeä tukityöhön ja työvoimakoulutukseen. Kun niihin lisätään piilotyöttömät (110 000) ja vajaatyölliset (98 000), niin työtä vailla olevien todellinen luku nousee 820 000 henkeen. Se on 2 - 3 kertaa suurempi luku kuin viralliset työttömyysluvut.
Samaan kaunisteluun on syyllistytty muissakin EU-maissa. Ovathan poliitikot työttömyyden syistä yhtä ymmärtämättömiä kuin valtaosa taloustieteilijöistä. Pitkäaikaistyöttömyys ollut jo pitkään EU-maissa 50 prosenttia, Suomessa vasta 30 prosenttia.
Kaikista näistä valtavista työelämässä tapahtuneista määrällisistä ja laadullisista muutoksista huolimatta taloustieteilijämme uskovat, että työpaikat tulevat kasvamaan kuten aina ennenkin, ja Suomi on matkalla täystyöllisyyteen. Tuntuu ihan siltä kuin suurin osa heistä ei olisi eläessään ollut kanssakäymisessä sosiologien, saati STAKESin tutkijoiden kanssa. He tuntuvat pelkästään käyneen Sarasvuon ja Saarisen positiivisen ajattelun täydennyskursseilla.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi