lauantai 28. elokuuta 2010

Björn Wahlroos - vuoden mies!

(Kauppalehden taloustoimittajat)
JULKAISTU: Kansan Uutiset 9.1.2001, Vakuutusväki 1/2002.

Kauppalehden toimittajat valitsevat vuosittain mielestään ansioituneimman suomalaisen vaikuttajan. Äänestyksen periaatetta oli muutettu aikaisemmista vuosista. Ennen äänestettiin vuoden yritysjohtajaa. Nyt Kauppalehden, Kauppalehti Option ja Kauppalehti Onlinen toimituksia pyydettiin äänestämään vuoden nimeä, vuoden tekoa, vuoden visiota. Voittajaksi selviytyi Sampo-Leonian konsernijohtaja Björn Wahlroos.

Näin toimittajat perustelivat ykkössijaa: “Hän teki kymmenessä vuodessa miljardin omaisuuden ja nousi vielä finanssiryhmän johtoon. - Toteutti Pentti Kourin idean. - Parannuksen tehnyt mies, joka kääntymyksensä jälkeen menestynyt hyvin. - Tavoitteellinen mies. - Honey Bear - Finnish style”.
Taloustoimittajien valinta oli mielenkiintoinen ja paljon kertova. Se kertoo melko yksiselitteisesti taloustoimittajien keskuudessa vallitsevasta arvomaailmasta. Se, että painavimmaksi perusteeksi valittiin rikastuminen lyhyessä ajassa, ei voine olla tärkein valintakriteeri. Silloinhan valituksi olisi voinut tulla joko Rytsölän veljekset, Lesonen, Siilasmaa tai joku muu vielä nopeammin äkkirikastunut.


Tärkein syy hänen valintaansa oli ilmeisesti hänen “parantumisensa vasemmistolaisuudesta” ja melko estoton esiintymisensä turbo-kapitalismin puolestapuhujana. Sitähän muut yhteiskuntaan (kuluttajaan = rahvaaseen) sidoksissa olevat yritysjohtajat eivät ole voineet hygieenisyyssyistä avoimesti tehdä. Vaikka ajattelisivatkin Wahlroosin arvomaailman tavoin.

Nyt uudessa tehtävässään hän ei voi enää sanoa mitä ajattelee. Ketähän taloustoimittajat seuraavaksi äänestävät? Siis sellaista päättäjää, joka sanoo ääneen sen, mitä taloustoimittajat itse todella ajattelevat.
Kun Wahlroosista on nyt tullut Suomen mahtavimman finassikeskittymän johtaja, lienee syytä kerrata mitä mieltä hän on ollut yhteiskunnan keskeisimmistä asioista.

Kauppalehden vuoden viimeisessä juhlanumerossa “Kauppalehti 2000” oli Mandatum -pankin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroosin aukeaman haastattelu. Se oli harvinaisen paljastava aikamme arvoista ja moraalista.

Haastattelija luonnehtii haastateltavaa: “Wahlroosissa yhdistyvät äly, tyylitaju ja röyhkeys”. Tietynlaista älyä (joka ei tarkoita välttämättä viisautta) ja varsinkin röyhkeyttä hänellä varmaankin on. Tyylitajusta voi sitten olla montaa mieltä. Tähän asti avointa ahneutta ja omanvoiton pyyntiä ei ole tavattu pitää tyylikkyytenä. Ainahan niitä on esiintynyt, mutta asianosaiset ovat olleet hiljaa. Tai yrittäneet perustella rikastumistaan ns. trickle down -ilmiöllä, jossa rikkaan pöydältä tippuvat muruset hyödyttävät myös köyhiä.

Wahlroos sanoi vuosi sitten suhtautuvansa Suomen näkymiin luottavaisemmin ja innostuneemmin kuin pitkään aikaan. “Maata on päättyvällä vuosikymmenellä kohdannut satumainen onni”. Erityisesti hän iloitsee rikkaitten rikastumisesta. “Vaikka iltapäivälehdet eivät ole sitä huomanneet, miljonäärejä alkaa olla aika paljon muuallakin kuin Nokian liepeillä”.

Wahlroos iloitsee myös siitä, että eurooppalaisessa integraatioprosessissa kansallisvaltion rooli heikkenee ja “mielestäni on hävytöntä väittää, että kaikilla kulttuureilla on henkiinjäämisedellytykset tai -oikeus”.
Kansallisen demokratian ja -edun tilalle Wahlroos perää osakkeen omistajan ja -edun Shareholder value - ajattelua. “Hyvä insinööri toimii avoimilla rahoitusmarkkinoilla ja joutuu koko ajan ottamaan huomioon osakemarkkinoiden vaatimukset”.

Wahlroosilla onkin syytä iloon. 90-luvulla on tapahtunut Suomen historian suurin tulojen- ja varallisuuden uusjako. Palkkojen osuus on Suomen kansantulosta on pienentynyt vuosien 89-98 välillä 55 prosentista 46,8 prosenttiin. Työnantajien maksamien Sotu-maksujen osuus on myös vähentynyt 16 prosentista 12,6 prosenttiin. Omaisuus ja yrittäjätulot ovat sitä vastoin kasvaneet 16 prosentista 25,4 prosenttiin. Parina viime vuotena tulonjaon vääristymä on kiihtynyt entisestään.

Valtava tulonsiirto on tapahtunut ilman, että Wahlroos, taloustieteilijät, poliitikot, tai edes AY -liike olisi ihmetellyt ääneen tätä valtavaa uusjakoa. Silti Wahlroos syyttää AY -liikettä työttömyyden ylläpidosta koska AY -liike vaatii kohtuuttomia, estäen näin uusien työpaikkojen syntymistä.

Pörssin osakkeitten arvo ovat sitä vastoin kasvaneet laman pohjalta 59 miljardista parhaimmillaan yli 2500 miljardiin. Osinkoja jaetaan rikkaille jo yli 30 miljardia ja bonuksia ja optioita myös miljardikaupalla.

Wahlroos kyllä tietää, että rikkaitten rikastumisen seurauksena meillä suuri osa kansalaisista on osakkeen omistajien edun nimissä saneerattu yhteiskunnan elätettäväksi. Melkein puolet työntekijöistä on samasta syystä pakotettu ns. “uusyrittäjiksi” tai “joustotyöläisiksi” ns. verkostotalouteen.

Vuonna 1998 10.5 prosentin työttömyys merkitsi 285 000 työtöntä. Heistä 130 000 oli yli vuoden ilman töitä. Sen mukaan vuoden aikana oli töissä 2 570 000. Tästä joukosta vakinaisissa täyspäiväisissä töissä (yrittäjät mukaan lukien) oli 1 484 000 henkeä. Erilaisissa osa-aka- ja pätkätöihin joutui tyytymään 1 086 000 henkeä.

Joten tälle jatkuvassa työnhaussa ja työttömyyskierteessä olevalle porukalle riitti vuoden aikana tehdyistä työtunneista laskettuna töitä ainoastaan viideksi kuukaudeksi. Markoiksi muutettuna vuosiansioiksi tulee 32 400 markkaa!

Suomennettuna se tarkoittaa, että nämä joustavat osa- ja määräaikaiset työntekijät eivät enää tule ansioillaan toimeen. Suomessa 45 prosenttia työvoimasta on pysyvässä työttömyyskierteessä ja potentiaalisia köyhäinluukun asiakkaita.

Loistavasta bruttokansantuotteen kasvusta ja viennin kaksinkertaistumisesta huolimatta Suomessa n. 600 000 ihmistä saa toimeentulotukea (v.98). 400 000 ihmistä oli luottokelvottomia. 200 000 ihmistä on ylivelkaisia ja 70 000 ihmistä on velkajärjestelyssä. 100 000 ihmistä on vuosittain leipäjonossa. Vielä vuonna 2000 kirkon diakoniapalvelun puheilla apua hakemassa kävi lähes miljoona ihmistä. EU:sta tuodaan Suomeen 20 miljoonalla ruoka-apua. Psyykelääkkeitä käyttää lähes 200 000 kansalaista. Lievästä työuupumuksesta kärsi melkein puolet työssäkäyvistä ja vakavasta työuupumuksesta 200 000 suomalaista. Tällaisia ilmiöitä ei ollut 60-, 70-, eikä 80-luvulla.

Syrjäytyneiden keskuudessa kasvavat mielenterveys- päihde- rikollisuus- ja muutkin ongelmat. Työelämässä olevat sinnittelevät sitten mielialapillerien avulla kasvavien tuottovaatimusten paineessa välttääkseen lopullista burnout’ia.

Silti Wahlroos on julkisesti ilmoittanut, että hänen mielestään kaikenlainen sosiaaliturva pitäisi ajaa alas ja hoitaa hyväntekeväisyyden kautta. Sosiaaliturvan ohella Wahlroos haluaa lakkauttaa ammattiyhdistysliikkeen, poliittisen vasemmiston ja työeläkejärjestelmän. Koulut ja yliopistot hän yksityistäisi ja pistäisi niihin kunnon lukukausimaksut.

Wahlroos sentään myöntää yhteiskunnassa tapahtuneen kahtiajaon A ja B luokan kansalaisiin. Mainostetusta älystään huolimatta “hänellä ei ole pulmaan merkittävää uutta lääkettä”. Tuskin se edes häntä kiinnostaa.

Wahlroos on mielipiteissään kuitenkin johdonmukainen. Jo 80-luvun lopulla kasinotalouden yhtenä pääarkkitehtina toimiessaan, hän markkinointiväen Idea-päivillä Dipolissa hehkutti samalla tavalla kun vuosi sitten. Hän messusi täydelle salille: “Kansantalouden kannalta poliitikkojen ei pitäisi sotkeentua talousasioihin koska he eivät niistä mitään ymmärrä”. Finanssiasiat piti Wahlroosin mukaan jättää ‘ammattilaisten’ huoleksi”. Kuvastaakohan tämä myös taloustoimittajien demokratiakäsitystä?

Wahlroos oli jo tuolloin SYP:n (tuhottu) pääarkkitehti KOP:n (tuhottu) ja SKOP:n (tuhottu) välisissä valtaus-, nurkkaus- ja fuusio-operaatioissa. Hänen, ja muiden pankinjohtajien, ahneuden, vastuuttomuuden ja ammattitaidottomuuden jälkilaskuja veronmaksajat ovat sitten saaneet iloisesti maksella 52 miljardilla markalla. Samalla miljardimäärällä on sitten jouduttu 90-luvulla vähentämään kansalaisten sosiaalimenoja. Kaiken kukkuraksi pankinjohtajat lahtasivat melkein 50 000 yritystä, kun valtio piti pankeille “avointa piikkiä”.

Vaikka kaikki meni pieleen, niin silti Wahlroos totesi haastattelussa silmää räpäyttämättä “Kaikki olisi voinut mennä pieleen, ellei Suomi olisi 80-luvun lopulla purkanut ulkomaankaupan ja ennen kaikkea finanssimarkkinoiden sääntelyä”.

Jo tuolloin Wahlroos totesi, että pankkibisneksen kannalta pankin kannattaa palvella vain 20 000 rikasta, muut asiakkaat ovat pankille pelkkä turha kuluerä. Keskivertoasiakas tuo vain santaa pankin eteiseen. Mandatumissa hän sitten keskittyi toteuttamaan ideologiaansa.

Jo SYP:ssä Wahlroos erikoistui yritysjärjestelyihin ja yritysfuusioihin. Haastattelussa hän puhui keskittymisen tarpeellisuudesta ja välttämättömyydestä. Se onkin ymmärrettävää, koska se lisää Mandatumin liikevaihtoa, bisnestä ja hänen henkilökohtaista rikastumistaan. Haastattelussa Wahlroos visioi: “Tulevasta on nähty vasta Merita-Nordbanken, joka ei ehkä mennyt suomalaisittain katsoen ihan parhain päin”.

Hän ei kertonut, että näissä fuusioissa tahtoo käydä pienen maan yrityksille yleensä huonosti. Kun seuraavan taantuman tai laman jälkeen aletaan järkeistää Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Norjan tuotantokapasiteetin päällekkäisyyksiä, niin Meritan Vesa Vainiolta ei enää paljon kysellä, mistä maasta tehdas lopetetaan ja väki laitetaan työttömäksi. Näiden pankkien johtajat toimivat merkittävinä omistajina ja pankkiensa edustajana pohjoismaiden yritysten hallituksissa ja hallintoneuvostoissa. Käy kuten ICL:n Kilon tehtaalle, kun tuotanto siirretään Saksaan Siemensin ja Fujitsun toimintojen “järkeistämisessä” - siitä huolimatta vaikka suomalainen tehdas oli konsernin kannattavammista päästä.

Wahlroos uskoo ja luottaa ihmispääomaan ja varallisuus- ja tuloerojen innostavan luomaan uusia työpaikkoja. Tutkimukset puhuvat kuitenkin toista. Kirjassa “Suomalainen työttömyys” Jaakko Kiander toteaa: “Palkkaerojen suuruus ei näytä indikoivan alhaista työttömyyttä. Suurten palkkaerojen maissa (Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Kanada) vuosien 1983 - 1996 keskimääräinen työttömyysaste oli 9.1%, kun pienten palkkaerojen maiden (Italia, Australia, Belgia, Hollanti ja Ruotsi) keskiarvo oli vain 6.5%.

Jos “rikkaitten pankin” pankinjohtajalle oli vieraita sellaiset käsitteet kuten moraali tai yhteiskunnallinen vastuu, niin toivottavasti ne tulevat mieleen nykyisessä tehtävässä, kun Wahlroos alkaa järjestellä ja “järkeistää” pohjoismaisia finassitavarataloja uuteen uskoon. Ettei hänelle käy kuten edellisessä ruotsalaisessa pankkifuusiossa Meritan kohdalla. Ensimmäinen yritys pankkifuusiossa norjalaisten kanssa ehti mennä jo myttyyn.

Toivottavasti Sampo-Leoniaa johdetaan vastakin Suomesta, varsinkin kun Kauppalehden toimittajat perusteluissaan antoivat Wahlroosista kovin isänmaallisen luonnehdinnan: “Honey bear- FINNISH style”.

Sammonkin uudelleenjärjestelyn yhteydessä Wahlroos on ollut johdonmukainen. Vaikka Sampo rypee rahassa, sieltä saa lähteä 750 työntekijää. Pääasiassa vakuutuspuolelta. Sehän on tavallisen kuluttajan palvelemista ja sehän on, kuten hän on todennut, “paskabisnestä”.

Häntä ei kiinnosta työntekijöitten työpaikkojen säilyttäminen vaan Sammon osakekurssin maksimaalinen kohottaminen. Onhan hänen rikastumisensa sidoksissa Sammon osakkeiden tulevaan arvonnousuun. Hän on Sammon suurin henkilöomistaja. Ja pörssikurssit eivät lähde nousuun, jolleivät sijoittajat saa joitain “positiivisia” singnaaleja kuten massairtisanomiset.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä