lauantai 28. elokuuta 2010

Mitä hyväpalkkaiset johtajat ovat hyväksemme tehneet?

(Parviainen)
JULKAISTU: Helsingin Sanomat 18.1. 2010.

Juho Parviainen jatkoi (15.1. 10) Tommi Hartikaisen (13.1. 10) aloittamaa keskustelua suurista palkoista ja palkkaeroista otsikolla: ”Suurten palkkojen tehtävä ei ole tuottaa onnellisuutta”.

Parviainen kirjoitti: ”Jos palkkoja alettaisiin rajoittaa tiettyjen ihmisten kohtuullisuusvaatimusten mukaan, se aiheuttaisi väistämättä vääristymiä työmarkkinoilla. Tällöin tiettyyn työhön ei todennäköisesti saataisi parasta mahdollista työntekijää, koska työn hyväksyisivät vain ne henkilöt, jotka suostuvat työskentelemään annetulla tulotasolla”.

Hän antaa ymmärtää, että korkeapalkkaiset yritysjohtajat takaavat paremmin uusien työpaikkojen synnyn ja sitä kautta verokannan kasvun hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.


Tuntuu kuin Parviainen eläisi jossakin teoreettisessa lumetodellisuudessa. Suomessa osaavista (hyvin koulutetuista) työntekijöistä ja varsinkin johtajista on jo massiivista ylituotantoa. Sama kehitys on kaikissa muissakin kehittyneissä teollisuusmaissa. Barbara Ehrenreich kertoo Yhdysvaltojen tilanteesta kirjassaan: ”Petetty keskiluokka”.

Palkkaerojen lisääntyminen laajemminkin ei ole mitenkään korreloinut kansantulon ja verotulojen kasvun kanssa. 70-luvulla johtajien palkat duunarien palkkoihin nähden olivat vielä kohtuullisia. Vasta 90-luvulla johtajien ahneus kasvoi sietämättömäksi. Varsinkin, kun se ei enää lisännyt työpaikkoja eikä edes verotuloja tuotannon kasvun suhteessa.

Päin vastoin maailman bruttokansantuotteen (BKT) kasvu lähti laskuun pääomien vapauttamisen seurauksena ks. Graafi (Lähde: World Commission on Social Dimension of Globalization, A Fair Globalization / David Harvey: ”Uusliberalismin lyhyt historia” s.189).

Se horjuttaa pahasti yleistä uskomusta vapaiden markkinoiden ja tuloerojen kaikille hyvinvointia ja uusia työpaikkoja luovasta voimasta.

Vielä 70-luvun alkuun asti maailman talouskasvu oli keskimäärin neljä prosenttia. 70-luvulla alkoi kaupan asteittainen vapauttaminen ja keynesiläisten talousoppien tilalle tuli monetaristinen taloususkonto. Kasvu hiipui 70-luvulla kahteen prosenttiin. 80-luvulla kasvu hiipui runsaaseen prosenttiin , 90- luvulla tasan prosentti. 2000-luvulla se on supistunut alle prosentin ja tämän laman jälkeen ollaan todennäköisesti pakkasen puolella.

Suomessakaan ei edes johtajien kohtuuttomien palkkojen, optioiden ja bonusten voimalla ole kyetty lisäämään työtä.

Vuonna 1990 Suomessa tehtiin n. 4,4 miljardia työtuntia. Vuonna 2008 n. 4,3 miljardia. Nykyisen laman jälkeen vieläkin vähemmän. Tämä siitäkin huolimatta, että edellisen laman jälkeen teollisuus- ja kokonaistuotannon kasvuvauhti on ollut EU-maiden kovimpia ja se on samalla aikajaksolla yli kaksinkertaistunut, vienti jopa kolminkertaistunut. Se kertoo yksiselitteisesti, että nykyisellä teknologisoituneella aikakaudella tuotannon kasvu ei enää luo työpaikkoja.

Hyväpalkkaisten johtajien ainoa ”osaaminen” on ollut, että tuotanto on siirretty orjatyöksi matalapalkkamaihin. Sillä ei ainakaan suomalaisia huonompiosaisia pelasteta, eikä edes kiinalaisia, kuten Parviainen tekopyhästi uskoo. Toivottavasti edes ahneet johtajat osaavat olla onnellisia.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere

Luetuimmat

Kävijöitä