lauantai 28. elokuuta 2010

On edesvastuutonta narrata ihmisiä yrittäjäksi

(Autio, Kanniainen)
JULKAISTU: / HELSINGIN SANOMAT / Vieraskynä: "Ihmisiä ei pidä narrata yrittäjäksi" 18. 8. 2000, / Kansan Uutiset / Horisontti, 28. 3. 2001.

Melkein jokainen päättäjä vannoo nykyään yrittäjyyden nimeen. Varsinkin työttömyyden poistajaksi sitä on peräänkuulutettu ihmelääkkeenä. Parhaillaan yrittäjäjärjestöt ja kokoomus uskottelevat, että yrittäjiä saataisiin lisää, jos työehtojen yleissitovuus purettaisiin.

Yrittäjyyden aktivoimiseksi on viime vuosikymmeninä perustettu yhteiskunnan verovaroilla erilaisia professuureja, yrittäjyyden kehityshankkeita ja laitoksia. Yrittäjyyden mantraa ovat hokeneet julkisuudessa mm. professorit Erkko Autio, Antti Paasio, Arto Lahti, Helena Yli-Renko ja Vesa Kanniainen. Heidän kaikkien hyvää tarkoittavissa puheenvuoroissa on ollut kuitenkin vakava puute.

Kaikki ovat kuin yhteisestä sopimuksesta vaienneet yhdestä yrittäjyyden perusvaatimuksesta. Kukaan heistä ei ole julkisuudessa ollut huolissaan markkinoiden ostovoiman kehityksestä. Eihän ole mitään järkeä perustaa uusia yrityksiä eikä entisiä laajentaa, jos markkinoille ei kasva samanaikaisesti uutta ostovoimaa. Jos uusia yrityksiä perustetaan, eikä samalla pidetä huolta siitä, että markkinoilla on ostovoimaisia asiakkaita, on edesvastuutonta narrata ihmisiä yrittäjiksi. Meillä on jo ihan tarpeeksi laman jäljiltä loppuelämänsä velkavankeudessa eläviä entisiä yrittäjiä. Silloin lakkasi yrittämästä lähes 50 000 yritystä ja yrittäjää.


90-luvulla palkansaajien reaalinen ostovoima kasvoi vain 12 prosenttia. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo henkeä kohti kasvoi reaalisesti vaivaiset 5,8 prosenttia melkein kymmenessä vuodessa (v. 89-98). Ostovoima henkeä kohden kasvoi siis vuodessa runsas puoli prosenttia vaikka laskelmissa on jo huomioitu yhteiskunnan mittavat tulonsiirrot.

Jotta yrittäjyyden kasvulle olisi edes teoreettiset kasvumahdollisuudet, ostovoiman vuosittainen kasvu pitäisi olla suurempi kuin tuottavuuden kasvu. Tuottavuuden keskimääräinen vuosikasvu on kuitenkin 90-luvulla on ollut melkein viisi prosenttia.

Ostovoiman olemattomasta kehityksestä kertoi viime joulun alla television taannoinen uutislähetys. Siinä kerrottiin, että kaupan myynnin määrä saavutti vasta tuolloin saman tason, kun se oli jo 80-luvun lopulla. Tämä kymmenen vuoden takainen määrä saavutettiin vain siksi, kun Venäjän uusrikkaat tulivat laumoittain Suomeen jouluostoksille!

Ostovoiman olemattomasta kasvusta kertoo myös muutokset kansantulon jakaumassa. 90-luvulla (vv. 89-98) palkkojen osuus kansantulon jakaumasta on pienentynyt 55 prosentista 46,8 prosenttiin. Työnantajien maksamien sosiaalimaksujen osuus on myös pienentynyt 16 prosentista 12,6 prosenttiin.
Pääomatulot ja yritysten voitot ovat sitä vastoin kasvaneet 16 prosentista 25,4 prosenttiin.

90- luvulla on siis tapahtunut Suomen historian suurin tulojen ja varallisuuden uusjako. Rikkaitten rikastuminen ei ole kanavoitunut kulutuksen lisääntymiseen vaan pääasiassa harvojen menestyjien pörssikeinottelupeliin ja sijoituksiin ulkomaille. Vuoden 1998 jälkeen kehitys on kiihtynyt entisestään.
Ravintola-alan yrittäjyyden kehitys konkretisoi luonnottoman kehityksen käytännössä. Laman aikana melkein puolet työntekijöistä sai lähteä kortistoon. Osa heistä narrattiin yrittäjiksi. Yhteiskunta jakoi heille erilaisia starttirahoja. Joka kivijalkaan ilmestyi kalja- tai karaokebaari.

Seuraukset näkyvät vielä tänäänkin. Vasta 90-luvun lopussa saavutettiin sama liikevaihto kun se oli jo 80-luvun lopussa. Asiakaspaikkoja vaan oli nyt kaksi kertaa enemmän ja niiden käyttöaste vain 40 prosentin tuntumassa. Alan kannattavuusraja on huomattavasti korkeammalla. Nyt kaikki ravintolayrittäjät kärsivät tästä palveluiden ylitarjonnasta.

Ylitarjonnan seuraus on, että liikkeen- ja ammatinharjoittajat ovat jääneet selvästi palkansaajien tulokehityksestä. Pienyrittäjien ja palkkatyötä tekevien keskimääräiset veronalaiset vuosiansiot olivat 1990-luvun alussa vielä lähes yhtä suuret. Vuosikymmenen aikana palkansaajan keskiansio kasvoi nimellisesti kuitenkin 39 prosenttia, kun liikkeen- ja ammatinharjoittajan tulonnousu jäi 19 prosenttiin. Suomen Yrittäjien mukaan keskimääräisen ansionkehityksen suurin syy on pienyrittäjien määrän kovassa kasvussa!

Suomi on pienten yritysten maa. Keskimäärin yritykset työllistävät neljä työntekijää ja niiden liikevaihto on 4,4 miljoonaa markkaa. Suomalaisyrityksistä lähes 99 prosenttia on pienyrityksiä. Pienten ja keskisuurten yritysten merkitys työllistäjänä on kasvanut jatkuvasti. Ne ovat kuitenkin pääasiassa yhden ihmisen ns. "salkkuyrityksiä", jotka käytännössä sinnittelevät työttömyyden ja yrittäjyyden välimaastossa. Kun vuonna 1990 pk -sektorin yritykset työllistivät 56,3 prosenttia työvoimasta, oli vastaava osuus 1998 60,1 prosenttia.

Isot yritykset ovat koko ajan keskittyneet, fuusioituneet, ostaneet pienempiään ja kaventaneet pieten yritysten elinmahdollisuuksia. Ne ovat viime vuosina koko ajan syöneet pienten yritysten markkinaosuutta. Tietotekniikka on vienyt pieniltä yritykseltä skaalaedun, sillä isojen ohjelmoitava ja automatisoitunut tuotantotekniikka kykenee tekemään nykyisin kuinka pieniä tuotantosarjoja tahansa.
Siksi yrittäjien osuus koko työvoimasta Euroopan teollisuusmaissa on hienoisessa laskussa jo 70-luvulta lähtien. Se on tippunut 10 prosentin tasolta n. seitsemän prosentin tasolle.

Suuryritykset ovat siirtäneet myös työllisyys- ja yrittäjävastuuta ns. verkostotalouden nimikkeellä itseltään pois. Verkottumisessa perinteinen työpaikka muuttuu alihankkijan alihankkijaksi. Sekä yritysriski että yrittäjävastuu siirretään lattiatason viimeiselle duunarille osa- ja määräaikaisina työsuhteina. Pääoma korjaa järjestelyillä saadun tuottavuuden hyödyn ja voitot. Se näkyy epätyypillisinä työsuhteina, joka nakertaa puolestaan kotimarkkinoiden ostovoimaa.

Pätkätyöläisille riitti vuoden aikana tehdyistä työtunneista laskettuna töitä ainoastaan 4,8:ksi kuukaudeksi. Vuosiansioiksi tuli 33 000 markkaa. Näiden osuus oli jo 45 prosenttia kaikista työsuhteista vuonna 1998. Juuri tämä työpaikkojen osa-aikaistuminen selittää sen, että vaikka palkat ovat nimellisesti kasvaneet 39 prosenttia (reaalisesti 12 prosenttia), kotitalouksien reaalinen ostovoima henkeä kohden vain 5,8 prosenttia.

Palvelutyönantajien entinen toimitusjohtaja Jarmo Pellikka vaati jo vuonna 1997 perusteellista linjanmuutosta, jolla myös vientiteollisuuden suuryritykset pantaisiin kantamaan vastuunsa työllisyyden ja koko sosiaaliturvan rahoituksesta. Pellikan mukaan teollisuus elää suurelta osin muiden rahoilla ja siitä kärsii varsinkin työvaltaiset palveluyrittäjät. Esimerkiksi Pellikka otti työnantajan työttömyysvakuutusmaksun jakautumisen yksityisaloilla. Siinä palvelualat maksoivat vakuutusmaksuja yhteiseen pottiin 49 prosenttia ja teollisuus 39,2 prosenttia. Siitä teollisuus kulutti 44,1 prosenttia kun taas yksityiset palvelut vain 33,9 prosenttia.

Yrittäjyys on hieno asia ja sitä tulee kaikkien tukea. Se on edes teoreettinen mahdollisuus luoda uusia kaivattuja työpaikkoja koska suurteollisuus ei sitä enää tee. Vastuulliseen yrittäjyyden puolesta puhumiseen kuuluu puhua ja toimia myös yrittäjyyden yleisten edellytysten puolesta. Täytyy muistaa, että puolet uusyrittäjistä on konkurssissa tai joutunut lopettamaan toimintansa jo 4-5 vuoden sisällä.
Melkein jokainen päättäjä rummuttaa nykyään, että Suomessa pitäisi loppuunsaattaa ns. "rakennemuutos". Käytännössä tämä rakennemuutos on merkinnyt sitä, että vuosien 1991-98 välillä vienti on kasvanut 95 prosenttia, tuonti 39 prosenttia mutta tuotanto kotimaahan on vähentynyt peräti 43 prosenttia. Erikoistumisen ja keskittymisen lisäksi myös siksi, että kotimaan markkinoilta hävisi ostovoima. Pienyritysten markkinat ovat 80 prosenttisesti kotimaassa. Niiden toimintaedellytykset tämän rakennemuutoksen seurauksena ovat dramaattisesti heikentyneet..

Vaikka uusyrittäjille annettaisiin kottikärryttäin starttirahoja, se on täysin turhaa, jos markkinoiden ostovoimasta ei kanneta samanaikaisesti huolta. Samoin, jos ei huolehdita pienyritysten verotuksellisten edellytysten parantamista suhteessa suuryrityksiin. Uusien pienyritysten syntymisen pahin este ei suinkaan ole työehtojen yleissitovuus, vaan pahimmat viholliset ovat isot, keskittyvät, teknologiaa hyödyntävät ja verotuksen minimointia harrastavat monikansalliset jättiyritykset.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi

Luetuimmat

Kävijöitä