Pörssikeinottelu on uhkapeleistä vaarallisinta
(Puttonen)
JULKAISTU: Vihreä lanka / Panoksena tulevaisuus / 28.2. 2000.
Uhkapeliä pidetään suomalaisessa yhteiskunnassa moraalisesti arveluttavana asiana. Siksi rahapelit on valtion toimesta monopolisoitu yhteiskunnan kontrolloimiin valtionyhtiöihin. Puolet niiden keräämistä rahoista jaetaan voittoina pelaajille ja toinen puoli jaetaan yhteiskunnan kannalta hyviin tarkoituksiin kuten kulttuurille, liikuntapalveluihin, koulutukseen ja tieteisiin. Näin moraalisesti arveluttava toiminta saavuttaa moraalisen hyväksyttävyyden.
Kuitenkin yhteiskuntaamme on syntynyt aivan uusi uhkapeli: pörssikeinottelu. Se on paljon vaarallisempi kuin perinteiset lotto- ja veikkauspelit. Pörssipelin riskit eivät rajoitu pelkästään pelaajien kesken tapahtuvaan riskinottoon, vaan vaikuttavat kaikkien yhteiskunnassa elävien kansalaisten elämään.
Ongelmana on maailmalla vellova liika raha, jolle ei enää tahdo löytyä uutta mielekästä tuotannollista sijoituskohdetta. Rikkaat ovat rikastuneet liikaa, eivätkä tiedä mitä rahoilleen enää tekisivät.
Joka päivä 1500 miljardia dollaria vaihtaa omistajaa maailman pörsseissä. Tästä summasta vain 5–10 prosenttia käytetään uusiin investointeihin ja maailmankauppaan. Loput ovat pelkkää spekulaatiorahaa, jolle ei enää löydy mielekästä investointikohdetta. Kun uuteen tuotantoon ja työpaikkoihin ei kannata investoida, ostetaan olemassa olevien yritysten osakkeita. Ja pörssin "lottopotti” kasvaa entisestään.
Jotta omistajien shareholder value saataisiin maksimoitua, minimoidaan työntekijät kortistoon poliitikkojen murheeksi. Keinottelun ja teknologian syrjäyttämät työpaikat ovat luoneet maailmanlaajuiset ostovoimattomat markkinat. Finanssitalous onkin erkaantunut reaalitaloudesta ja demokraattisesti valittujen poliittisten päättäjien kontrollista. Kaikella keinotellaan ja kaikki on nyt yhtä vuoristorataa.
Helsingin pörssin osakkeiden arvo ovat kasvanut laman pohjalta 59 miljardista vuoden 1999 loppuun mennessä 2170 miljardiin. Jo entuudestaankin rikkaiden sijoittajien omaisuus on kasvanut 37-kertaiseksi vain makuuttamalla joutilasta rahaa.
Pörssin arvonnousu ei luonut Suomeen uusia kaivattuja työpaikkoja. Kun nämä ulkomaiset pelurit päättävät jonain päivänä kotiuttaa voittonsa, jäljelle jäävät vain suomalaiset työttömät. Pörssiosakkeiden arvonnousun muodostaman lottopotin korjaavat amerikkalaiset eläkeläiset ja muut sijoittajaryhmät. Jo kaksi kolmasosaa pörssin arvosta on ulkomaisessa omistuksessa. 1284 miljardiin paisunut ulkomainen omistus maksoi aikanaan vain 158 miljardia markkaa.
Tätä voidaan pitää uutena, modernina imperialismin muotona. Meille on yritetty markkinoida ajatusta, että pörssin kautta yritykset ovat saaneet uutta riskirahaa.
Ulkomaisten sijoittajien osakesijoituksista suomalaisyrityksiin ei kuitenkaan ole juuri kansantaloudellista hyötyä. Arvonnoususta kertyneet miljardit eivät päädy yritysten kassaan, eivätkä osakekaupoissa saatujen voittojen verotkaan päädy suomalaisen verottajan hyppysiin.
Poliitikkojen vapauttamien valuuttamarkkinoiden myötävaikutuksella globaali, nopeita voittoja metsästävä vapaa pääoma on nyt vedättänyt pörssiarvot taivaisiin. Suomessa voi hyvin tapahtua sama, mikä tapahtui Kaakkois-Aasiassa ja Meksikossa. Kun romahdus tuli, tavallinen indonesialainen huomasi yllättäen, että käteen jäävällä palkalla sai 70 prosenttia vähemmän leipää. Monelle ei tullut enää edes tätä ostovoimansa menettänyttä palkkaa, kun yritykset ajautuivat konkurssiin. Nopeimmat sijoittajat taas ehtivät kotiuttaa rahansa. Kärsijäksi joutui tavallinen kansalainen.
Säännöstely on ollut uusliberalismin valtakaudella kirosana. Se haisee sosialismille. Kun amerikkalainen taloustieteilijä Paul Krugman julkaisi Fortune -lehdessä säännöstelymyönteisen artikkelin, se herätti maailman talouslehdissä huomiota, koska näkemys oli ristiriidassa kaikkien niin sanottujen virallisesti hyväksyttyjen taloustieteilijöiden uskomusten kanssa.
Tärkein säännöstelykohde, joka pitäisi toteuttaa maailmanlaajuisesti ja heti, on pörssikauppa. Sille pitäisi laittaa niin sanottu Tobinin vero, talousnobelisti James Tobinin ehdottama prosentin haittavero. Sen avulla pörssisijoittaminen muuttuisi uhkapelistä takaisin vastuulliseksi, pitkäaikaiseksi sijoitustoiminnaksi.
Kun muutkin uhkapelit on laitettu yhteiskunnan kontrolliin, ihmetyttää miksi poliitikot eivät puutu pörssikeinotteluun. Herääkin kysymys, onko kansanedustajista tullut sittenkin pääoman edustajia?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
JULKAISTU: Vihreä lanka / Panoksena tulevaisuus / 28.2. 2000.
Uhkapeliä pidetään suomalaisessa yhteiskunnassa moraalisesti arveluttavana asiana. Siksi rahapelit on valtion toimesta monopolisoitu yhteiskunnan kontrolloimiin valtionyhtiöihin. Puolet niiden keräämistä rahoista jaetaan voittoina pelaajille ja toinen puoli jaetaan yhteiskunnan kannalta hyviin tarkoituksiin kuten kulttuurille, liikuntapalveluihin, koulutukseen ja tieteisiin. Näin moraalisesti arveluttava toiminta saavuttaa moraalisen hyväksyttävyyden.
Kuitenkin yhteiskuntaamme on syntynyt aivan uusi uhkapeli: pörssikeinottelu. Se on paljon vaarallisempi kuin perinteiset lotto- ja veikkauspelit. Pörssipelin riskit eivät rajoitu pelkästään pelaajien kesken tapahtuvaan riskinottoon, vaan vaikuttavat kaikkien yhteiskunnassa elävien kansalaisten elämään.
Ongelmana on maailmalla vellova liika raha, jolle ei enää tahdo löytyä uutta mielekästä tuotannollista sijoituskohdetta. Rikkaat ovat rikastuneet liikaa, eivätkä tiedä mitä rahoilleen enää tekisivät.
Joka päivä 1500 miljardia dollaria vaihtaa omistajaa maailman pörsseissä. Tästä summasta vain 5–10 prosenttia käytetään uusiin investointeihin ja maailmankauppaan. Loput ovat pelkkää spekulaatiorahaa, jolle ei enää löydy mielekästä investointikohdetta. Kun uuteen tuotantoon ja työpaikkoihin ei kannata investoida, ostetaan olemassa olevien yritysten osakkeita. Ja pörssin "lottopotti” kasvaa entisestään.
Jotta omistajien shareholder value saataisiin maksimoitua, minimoidaan työntekijät kortistoon poliitikkojen murheeksi. Keinottelun ja teknologian syrjäyttämät työpaikat ovat luoneet maailmanlaajuiset ostovoimattomat markkinat. Finanssitalous onkin erkaantunut reaalitaloudesta ja demokraattisesti valittujen poliittisten päättäjien kontrollista. Kaikella keinotellaan ja kaikki on nyt yhtä vuoristorataa.
Helsingin pörssin osakkeiden arvo ovat kasvanut laman pohjalta 59 miljardista vuoden 1999 loppuun mennessä 2170 miljardiin. Jo entuudestaankin rikkaiden sijoittajien omaisuus on kasvanut 37-kertaiseksi vain makuuttamalla joutilasta rahaa.
Pörssin arvonnousu ei luonut Suomeen uusia kaivattuja työpaikkoja. Kun nämä ulkomaiset pelurit päättävät jonain päivänä kotiuttaa voittonsa, jäljelle jäävät vain suomalaiset työttömät. Pörssiosakkeiden arvonnousun muodostaman lottopotin korjaavat amerikkalaiset eläkeläiset ja muut sijoittajaryhmät. Jo kaksi kolmasosaa pörssin arvosta on ulkomaisessa omistuksessa. 1284 miljardiin paisunut ulkomainen omistus maksoi aikanaan vain 158 miljardia markkaa.
Tätä voidaan pitää uutena, modernina imperialismin muotona. Meille on yritetty markkinoida ajatusta, että pörssin kautta yritykset ovat saaneet uutta riskirahaa.
Ulkomaisten sijoittajien osakesijoituksista suomalaisyrityksiin ei kuitenkaan ole juuri kansantaloudellista hyötyä. Arvonnoususta kertyneet miljardit eivät päädy yritysten kassaan, eivätkä osakekaupoissa saatujen voittojen verotkaan päädy suomalaisen verottajan hyppysiin.
Poliitikkojen vapauttamien valuuttamarkkinoiden myötävaikutuksella globaali, nopeita voittoja metsästävä vapaa pääoma on nyt vedättänyt pörssiarvot taivaisiin. Suomessa voi hyvin tapahtua sama, mikä tapahtui Kaakkois-Aasiassa ja Meksikossa. Kun romahdus tuli, tavallinen indonesialainen huomasi yllättäen, että käteen jäävällä palkalla sai 70 prosenttia vähemmän leipää. Monelle ei tullut enää edes tätä ostovoimansa menettänyttä palkkaa, kun yritykset ajautuivat konkurssiin. Nopeimmat sijoittajat taas ehtivät kotiuttaa rahansa. Kärsijäksi joutui tavallinen kansalainen.
Säännöstely on ollut uusliberalismin valtakaudella kirosana. Se haisee sosialismille. Kun amerikkalainen taloustieteilijä Paul Krugman julkaisi Fortune -lehdessä säännöstelymyönteisen artikkelin, se herätti maailman talouslehdissä huomiota, koska näkemys oli ristiriidassa kaikkien niin sanottujen virallisesti hyväksyttyjen taloustieteilijöiden uskomusten kanssa.
Tärkein säännöstelykohde, joka pitäisi toteuttaa maailmanlaajuisesti ja heti, on pörssikauppa. Sille pitäisi laittaa niin sanottu Tobinin vero, talousnobelisti James Tobinin ehdottama prosentin haittavero. Sen avulla pörssisijoittaminen muuttuisi uhkapelistä takaisin vastuulliseksi, pitkäaikaiseksi sijoitustoiminnaksi.
Kun muutkin uhkapelit on laitettu yhteiskunnan kontrolliin, ihmetyttää miksi poliitikot eivät puutu pörssikeinotteluun. Herääkin kysymys, onko kansanedustajista tullut sittenkin pääoman edustajia?
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi