Tarvitaanko Vasemmistoliittoa?
(Viialainen, Lipponen, Liikanen)
Kirjoitettu vuonna 2005, KU ei julkaissut kirjoitusta.
Ammattiyhdistysvaikuttajat Matti Viialainen ja Timo Roppola ovat esittäneet Vasemmistoliiton ja Demarien yhdistämistä. Voimat pitäisi yhdistää, jotta työntekijöiden joukkovoima EU-maailmassa kasvaisi. Periaatteessa ajatus on kannatettava, mutta...
Kun seurasin A -Studiossa Viialaisen ja Evan johtajan Risto Penttilän keskustelua televisiossa vuoden 2005 alussa, heräsi pieni epäilys. Molemmat herrat kehuivat ohjelmassa toinen toisiaan niin että hävetti. Penttilän näkemykset Evan johtajana ymmärsin, mutta Viialaisen suitsutukset työelämän kehityksestä positiiviseen suuntaan puistattivat.
AY -liikettä lähellä olevat demarit ovat olleet Paavo Lipposen johdolla vallassa koko laman jälkeisen ajan. Molempien itsetyytyväisyys tapahtuneeseen yhteiskunnalliseen kehitykseen on ollut sitä luokkaa, että ainoastaan Evan Penttilällä on syytä itsetyytyväisyyteen. Tilastojen valossa sekä AY -liikkeellä että demareilla on syytä syvään itsetutkiskeluun.
Harri Holkerin hallitus demariministeri Erkki Liikasen ja Kalevi Sorsan johdolla antoi alkutahdit tulevalle lamalle vapauttaessaan hallitsemattomasti valuuttamarkkinat. Keltanokka ja porvarillinen pääministeri Esko Aho joutui Iiro Viinasen opastuksella parsimaan kokoomuslaisen markkinavapauden tuloksia. Suomi ajautui konkurssin partaalle, mutta kahden devalvaation (Yht. n. 40%) ja kansan kurjistumisen avulla valtakunta saatiin vakautetuksi.
Lipposen kahden hallituksen ja AY -johdon myötävaikutuksella jatkettiin kansan kahtiajakoa. 90-luvulla leipäjonot syntyivät Suomeen kun Aho nosti kansalaisten veroja, helpottaen samalla yritysveroa ja tehdessä osingot saajilleen verottomiksi. Rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät, mikä ei ymmärtääkseni ole milloinkaan ollut Vasemmistoliiton tavoite.
Vaikka teollisuustuotanto kasvoi laman jälkeen melkein kaksinkertaiseksi (90%), neljä kertaa EU-maiden keskiarvoa nopeammin ja vienti kolminkertaistui, aloitettiin demarien johdolla hyvinvointivaltion purkaminen.
AY -liikkeen myötävaikutuksella syntyi palkansaajien kahtiajako. Puolet palkansaajista sinnittelee epätyypillisissä, osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa, projekti- ja vuokratyösuhteissa. AY -liike on hehkuttanut Eero Heinäluoman johdolla, että Suomeen on saatu synnytetyksi tilastollisesti yli 300 000 uutta työpaikkaa. Kuitenkin 90-luvulla tehtiin puoli miljardia työtuntia vähemmän töitä ja vuoden 2000 jälkeen tehtyjen työtuntien määrä on vain laskenut.
Ay-liike ja demarit ovat olleet hiljaa työpaikkojen laadun valtavasta eroosiosta, ja siitä, että 30-viikkotunnin palkalla ei tule enää toimeen.
Heidän myötävaikutuksellaan rikkaat ovat sitten rikastuneet - ja rutosti. Viimeinen kymmenen vuotta on ollut yrityksille ja sijoittajille kulta-aikaa. Vuokratulot ovat kaksinkertaistuneet, osinkotulot lähes kymmenkertaistuneet ja yritysten voitot ja myyntivoitot ovat kuusinkertaistuneet. EU-jäsenyyden aikana yritykset eivät ole investoineet Suomessa edes tuotantovälineiden kulumisen määrää kun sitä verrataan poistoihin. Viime vuosina osinkoja on maksettu omistajille 40-50 prosenttia voitoista, enemmän kuin yhteiskunnalle veroja ja kolme kertaa enemmän kuin on investoitu Suomeen. Yhtiöiden vaurastuminen näkyy myös taseissa. Omavaraisuus on noussut keskimäärin yli 50 prosenttiin ja on kansainvälisestikin korkea.
Demarien johdolla ja ay-liikkeen myötävaikutuksella rikkaat ovat päässeet kiertämään veroja. Vuonna 1990 ylimmän prosentin tuloista 60 prosenttia oli palkkaa ja vain 14 prosenttia pääomatuloja. Vuonna 2002 palkkojen osuus oli pudonnut 40 prosenttiin ja pääomatulojen osuus noussut 52 prosenttiin. Korkeimmin verotettujen yrittäjätulojen osuus on kutistunut lähes olemattomiin.
Valtavista voitoista Demarit ja ay-liike eivät ole pystyneet ulosmittaamaan palkansaajille juuri mitään. 90-luvulla palkansaajien sekä kotitalouksien reaalinen ostovoima (yhteiskunnan tulonsiirtojen jälkeen) kasvoi keskimäärin vain 0,5 prosenttia. 2000-luvulla hieman enemmän.
Kansantulosta palkkojen osuus pieneni kymmenessä vuodessa 55,1 prosentista 45,5 prosenttiin (vv. 1990-2000). Työn teettämistä helpotettiin laskemalla samalla aikajaksolla työantajien sotu-maksuja 14,3 prosentista 11,9 prosenttiin. Pääoma- ja yrittäjätulot sitä vastoin kasvoivat 14,6 prosentista 28,1 prosenttiin kansantulosta. Ja silti Viialainen televisio-ohjelmassa kehui Evaa ja Penttilää.
Vuosina 1991-2002 teollisuusyritykset saivat voittoina verojen ja rahoituskulujen jälkeen yhteensä noin 68 miljardia euroa. Kun lisäksi otetaan huomioon osakeannit, yrityksillä oli käytettävissään varoja noin 90 miljardia euroa.
Rahaa on tullut miljardikaupalla omistajien taskuihin, mutta investointeihin ja uusiin työpaikkoihin ei liikene rahaa. Kävikö sittenkin niin, että kun vuoden 1993 verouudistusta markkinoitiin sillä, että Suomi tehdään houkuttelevaksi investointikohteeksi, niin kävikin päinvastoin?
Veroja ja hyvinvointipalveluja on sitten laskettu Lipposen ja jatkettu Matti Vanhasen aikana reippaasti. Niin paljon, että kokoomuksen Ben Zyskowitz on irvaillut eduskunnassa, että kokoomuskaan ei olisi rohjennut alentaa niitä niin paljon kun Vanhala on tehnyt. Tuskin Vasemmistoliiton agendaan kuuluisi varallisuusveron lopettaminen kuten demarien valtionvarainministeri Antti Kalliomäki on nyt toteuttanut.
Suomen veroaste on laskenut nyt alimmillaan 15 vuoteen. Seurauksena on, että kaikkia hyvinvointipalveluja on supistettu. Tilastokeskuksen vuoden 2005 alussa julkistamien verotilastojen ennakkotietojen mukaan veroaste laski edellisenä vuonna (2004) 44,1 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Veroaste oli yhtä alhainen viimeksi vuonna 1989.
Suomen veroaste nousi viime vuosikymmenellä vuoteen 2000 asti, jolloin se kohosi 48 prosenttiin kokonaistuotannon arvosta. Siitä vuoteen 2004 veroaste laski neljässä vuodessa 3,9 prosenttiyksikköä.
Julkisten menojen osuus Suomen Bruttokansantuotteesta oli vuonna 2004 hieman yli puolet. 1990-luvun alun laman aikana vuonna 1993 julkisten menojen osuus Suomen kokonaistuotannon arvosta kävi korkeimmillaan 64,2 prosentissa.
Tällaistako politiikkaa Vasemmistoliiton pitäisi harrastaa demarien kanssa? Jos demareilla ei olisi Erkki Tuomiojaa riveissään, voisi sen toteuttamasta politiikasta päätellä, että se ajaa nykyään oikealta Sauli Niinistön ohi.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
Kirjoitettu vuonna 2005, KU ei julkaissut kirjoitusta.
Ammattiyhdistysvaikuttajat Matti Viialainen ja Timo Roppola ovat esittäneet Vasemmistoliiton ja Demarien yhdistämistä. Voimat pitäisi yhdistää, jotta työntekijöiden joukkovoima EU-maailmassa kasvaisi. Periaatteessa ajatus on kannatettava, mutta...
Kun seurasin A -Studiossa Viialaisen ja Evan johtajan Risto Penttilän keskustelua televisiossa vuoden 2005 alussa, heräsi pieni epäilys. Molemmat herrat kehuivat ohjelmassa toinen toisiaan niin että hävetti. Penttilän näkemykset Evan johtajana ymmärsin, mutta Viialaisen suitsutukset työelämän kehityksestä positiiviseen suuntaan puistattivat.
AY -liikettä lähellä olevat demarit ovat olleet Paavo Lipposen johdolla vallassa koko laman jälkeisen ajan. Molempien itsetyytyväisyys tapahtuneeseen yhteiskunnalliseen kehitykseen on ollut sitä luokkaa, että ainoastaan Evan Penttilällä on syytä itsetyytyväisyyteen. Tilastojen valossa sekä AY -liikkeellä että demareilla on syytä syvään itsetutkiskeluun.
Harri Holkerin hallitus demariministeri Erkki Liikasen ja Kalevi Sorsan johdolla antoi alkutahdit tulevalle lamalle vapauttaessaan hallitsemattomasti valuuttamarkkinat. Keltanokka ja porvarillinen pääministeri Esko Aho joutui Iiro Viinasen opastuksella parsimaan kokoomuslaisen markkinavapauden tuloksia. Suomi ajautui konkurssin partaalle, mutta kahden devalvaation (Yht. n. 40%) ja kansan kurjistumisen avulla valtakunta saatiin vakautetuksi.
Lipposen kahden hallituksen ja AY -johdon myötävaikutuksella jatkettiin kansan kahtiajakoa. 90-luvulla leipäjonot syntyivät Suomeen kun Aho nosti kansalaisten veroja, helpottaen samalla yritysveroa ja tehdessä osingot saajilleen verottomiksi. Rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät, mikä ei ymmärtääkseni ole milloinkaan ollut Vasemmistoliiton tavoite.
Vaikka teollisuustuotanto kasvoi laman jälkeen melkein kaksinkertaiseksi (90%), neljä kertaa EU-maiden keskiarvoa nopeammin ja vienti kolminkertaistui, aloitettiin demarien johdolla hyvinvointivaltion purkaminen.
AY -liikkeen myötävaikutuksella syntyi palkansaajien kahtiajako. Puolet palkansaajista sinnittelee epätyypillisissä, osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa, projekti- ja vuokratyösuhteissa. AY -liike on hehkuttanut Eero Heinäluoman johdolla, että Suomeen on saatu synnytetyksi tilastollisesti yli 300 000 uutta työpaikkaa. Kuitenkin 90-luvulla tehtiin puoli miljardia työtuntia vähemmän töitä ja vuoden 2000 jälkeen tehtyjen työtuntien määrä on vain laskenut.
Ay-liike ja demarit ovat olleet hiljaa työpaikkojen laadun valtavasta eroosiosta, ja siitä, että 30-viikkotunnin palkalla ei tule enää toimeen.
Heidän myötävaikutuksellaan rikkaat ovat sitten rikastuneet - ja rutosti. Viimeinen kymmenen vuotta on ollut yrityksille ja sijoittajille kulta-aikaa. Vuokratulot ovat kaksinkertaistuneet, osinkotulot lähes kymmenkertaistuneet ja yritysten voitot ja myyntivoitot ovat kuusinkertaistuneet. EU-jäsenyyden aikana yritykset eivät ole investoineet Suomessa edes tuotantovälineiden kulumisen määrää kun sitä verrataan poistoihin. Viime vuosina osinkoja on maksettu omistajille 40-50 prosenttia voitoista, enemmän kuin yhteiskunnalle veroja ja kolme kertaa enemmän kuin on investoitu Suomeen. Yhtiöiden vaurastuminen näkyy myös taseissa. Omavaraisuus on noussut keskimäärin yli 50 prosenttiin ja on kansainvälisestikin korkea.
Demarien johdolla ja ay-liikkeen myötävaikutuksella rikkaat ovat päässeet kiertämään veroja. Vuonna 1990 ylimmän prosentin tuloista 60 prosenttia oli palkkaa ja vain 14 prosenttia pääomatuloja. Vuonna 2002 palkkojen osuus oli pudonnut 40 prosenttiin ja pääomatulojen osuus noussut 52 prosenttiin. Korkeimmin verotettujen yrittäjätulojen osuus on kutistunut lähes olemattomiin.
Valtavista voitoista Demarit ja ay-liike eivät ole pystyneet ulosmittaamaan palkansaajille juuri mitään. 90-luvulla palkansaajien sekä kotitalouksien reaalinen ostovoima (yhteiskunnan tulonsiirtojen jälkeen) kasvoi keskimäärin vain 0,5 prosenttia. 2000-luvulla hieman enemmän.
Kansantulosta palkkojen osuus pieneni kymmenessä vuodessa 55,1 prosentista 45,5 prosenttiin (vv. 1990-2000). Työn teettämistä helpotettiin laskemalla samalla aikajaksolla työantajien sotu-maksuja 14,3 prosentista 11,9 prosenttiin. Pääoma- ja yrittäjätulot sitä vastoin kasvoivat 14,6 prosentista 28,1 prosenttiin kansantulosta. Ja silti Viialainen televisio-ohjelmassa kehui Evaa ja Penttilää.
Vuosina 1991-2002 teollisuusyritykset saivat voittoina verojen ja rahoituskulujen jälkeen yhteensä noin 68 miljardia euroa. Kun lisäksi otetaan huomioon osakeannit, yrityksillä oli käytettävissään varoja noin 90 miljardia euroa.
Rahaa on tullut miljardikaupalla omistajien taskuihin, mutta investointeihin ja uusiin työpaikkoihin ei liikene rahaa. Kävikö sittenkin niin, että kun vuoden 1993 verouudistusta markkinoitiin sillä, että Suomi tehdään houkuttelevaksi investointikohteeksi, niin kävikin päinvastoin?
Veroja ja hyvinvointipalveluja on sitten laskettu Lipposen ja jatkettu Matti Vanhasen aikana reippaasti. Niin paljon, että kokoomuksen Ben Zyskowitz on irvaillut eduskunnassa, että kokoomuskaan ei olisi rohjennut alentaa niitä niin paljon kun Vanhala on tehnyt. Tuskin Vasemmistoliiton agendaan kuuluisi varallisuusveron lopettaminen kuten demarien valtionvarainministeri Antti Kalliomäki on nyt toteuttanut.
Suomen veroaste on laskenut nyt alimmillaan 15 vuoteen. Seurauksena on, että kaikkia hyvinvointipalveluja on supistettu. Tilastokeskuksen vuoden 2005 alussa julkistamien verotilastojen ennakkotietojen mukaan veroaste laski edellisenä vuonna (2004) 44,1 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Veroaste oli yhtä alhainen viimeksi vuonna 1989.
Suomen veroaste nousi viime vuosikymmenellä vuoteen 2000 asti, jolloin se kohosi 48 prosenttiin kokonaistuotannon arvosta. Siitä vuoteen 2004 veroaste laski neljässä vuodessa 3,9 prosenttiyksikköä.
Julkisten menojen osuus Suomen Bruttokansantuotteesta oli vuonna 2004 hieman yli puolet. 1990-luvun alun laman aikana vuonna 1993 julkisten menojen osuus Suomen kokonaistuotannon arvosta kävi korkeimmillaan 64,2 prosentissa.
Tällaistako politiikkaa Vasemmistoliiton pitäisi harrastaa demarien kanssa? Jos demareilla ei olisi Erkki Tuomiojaa riveissään, voisi sen toteuttamasta politiikasta päätellä, että se ajaa nykyään oikealta Sauli Niinistön ohi.
Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi